Far Cryn tulevaisuudesta saatiin ehkä vihiä. Ubisoft on kysellyt pelaajilta, mihin suuntaan pelisarjaa pitäisi lähteä luotsaamaan.

Eurogamer uutisoi tänään, että yhtiö on lähettänyt Far Cry 4:n pelaajille kyselylomakkeen, jossa tarjotaan mahdollisia asetelmia tulevaisuuden peleihin. Vaihtoehtojen joukossa väläytellään muun muassa zombieinvaasiota, Jurassic Park -henkistä dinosaurusrymistelyä, sekä jatko-osaa Far Cry 3:n itsenäisenä lisäosana ilmestyneelle Blood Dragon -pelille. Myös neljännessä osassa tutuksi tuleva Shangri-La on päässyt mukaan listalle.

Ubisoftin tekemät kyselyt ovat tuttuja jo Assassin’s Creedien puolelta. Vuonna 2011 yhtiö tiedusteli, minne pelaajat tahtoisivat tulevien salamurharupeamien sijoittuvan. Tuolloin tarjokkaiden listalla olivat esimerkiksi Amerikan vallankumous sekä viktoriaaninen Englanti, joista ensimmäinen nähtiin Assassin’s Creed III:ssa ja jälkimmäinen tänä vuonna Assassin’s Creed Victoryssa.

Far Cry 4 julkaistiin Euroopassa viime vuoden marraskuussa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa