Ubisoft uskoo perinteisten kotikonsolien tarun päättyvän seuraavaan sukupolveen.

Yhtiön taannoisessa talouskatsauskonferenssissa toimitusjohtaja Yves Guillemot kertoi uskovansa suoratoiston korvaavan tavanomaiset konsolit lähitulevaisuudessa. Nykypäivän teknologia ei miehen mukaan kuitenkaan ole vielä aivan kypsä valtavirtakäyttöön, joten murroskautta joudutaan odottelemaan vielä hetken aikaa.

– Me uskomme suoratoistoon, mutta se vaatii paljon kaistaa. Uskomme sen suosion kasvavan, mutta se tulee viemään aikaa, Guillemot pohti.

Guillemot ennusti puheessaan ennusti markkinoille saapuvan vielä yhden konsolisukupolven. Huhuja Microsoftin ja Sonyn välimallin konsoleista mies ei voinut kommentoida, mutta hän ei ilmeisesti usko nykyisen sukupolven jäävän vielä olohuoneraudan viimeiseksi.

– Uusista konsoleista ei ole virallista tietoa, joten uskon meidän näkevän vielä yhden kokonaisen konsolisyklin ennen suoratoistokautta. Siirtymä edellisestä sukupolvesta tähän oli hyvin sujuva, joten emme näe sitä ongelmana – se on pikemminkin tapa puhaltaa eloa markkinoihin, Guillemot totesi.

Lähde: GameSpot, DualShockers

Lisää luettavaa