Ubisoft rekisteröi suurimpien pelisarjojensa tavaramerkit hiljattain viihdetuotannon saralla.

Watch Dogsia, Far Cryta ja tanssipeli Just Dancea koskevat tavaramerkkihakemukset antavat Ubisoftille yksinoikeuden julkaisuihin perustuvien elokuvien lisäksi muun muassa TV-sarjoihin, musikaaleihin ja huvipuistolaitteisiin. Viihteeksi näytetään asiakirjojen perusteella laskettavan myös museonäyttelyt, peliturnaukset ja verkkojulkaisut.

Myös huippusuosittu salamurhaajasarja Assassin’s Creed sai yhtiöltä lähes saman käsittelyn, mutta TV-oikeudet puuttuvat sitä koskevasta tavaramerkkihakemuksesta syystä tai toisesta. Elokuva pelisarjasta on jo tekeillä, ja viimeisimmän tiedon mukaan vikkelät viikatemiehet saapuvat valkokankaalle joulukuussa 2016.

On hyvä pitää mielessä, ettei laajojen tavaramerkkioikeuksien rekisteröiminen varsinaisesti kerro mitään Ubisoftin suunnitelmista yksittäisten pelien varalle. Kokonaisuudessaan yhtiö vaikuttaa kuitenkin olevan valmis kokeilemaan kepillä jäätä myös perinteisemmän viihteen puolella – tulikasteenaan tuleva Assassin’s Creed -filmatisointi.  

Lähde: DualShockers

Lisää luettavaa