Ubisoftilla tapahtuu kummia: Assassin’s Creedin luoja ulos yhtiöstä

Assassin's Creedin vauhtiin potkaissut Patrice Désilets palasi tänä vuonna Ubisoftin riveihin, mutta ilmoittaakin nyt saaneensa yhtiöstä potkut.

7.5.2013 23:51

Pelisuunnittelija Patrice Désilets ei työskentele enää Ubisoftilla. Mies on kertonut sekä useille median edustajille kuin myös julkisesti Twitter-tilillään, että hänet on irtisanottu yhtiöstä. Désiletsin omien sanojen mukaan hänen saamansa potkut ovat perusteettomia.

Mies kertoo joutuneensa lähtemään työpaikaltaan kahden vartijan saattamana ilman mahdollisuutta hyvästellä vetämäänsä kehitystiimiä tai kerätä henkilökohtaisia tavaroitaan. Hän onkin vannonut taistelevansa vielä voimakkaasti sekä oikeuksiensa, kehitteillä olleen pelinsä että tiiminsä puolesta.

Ennen kuin potkut tulivat julki, oli Ubisoft lähestynyt pelimediaa tiedotteella, jossa yhtiö ilmoitti Désiletsin lähteneen yhtiöstä. Varsinaista irtisanomista ei tiedotteessa mainittu, mutta sen mukaan Ubisoft, Désilets ja tämän vetämä kehitystiimi eivät löytäneet yhteistä säveltä visioilleen.

Varsinkin Assassin’s Creed -sarjan yhtenä luojahahmona tunnettu Désilets nousi otsikoihin viime maaliskuussa, kun Ubisoft vahvisti miehen palanneen ranskalaispelitalon riveihin. Mies oli jättänyt Ubisoftin vuonna 2010 Assassin’s Creed Brotherhoodin ollessa vielä kehityksessä ja päätyi vuonna 2011 THQ Montrealin riveihin.

Kuluvan vuoden tammikuussa Ubisoft nappasi kyseisen pelistudion itselleen THQ:n konkurssipesästä. Studiossa miehen tiedettiin työstäneen nimellä 1666 kulkenutta projektia, jonka kohtalosta ei ole parhaillaan tietoa.

Lähde: Polygon, KotakuPatrice Désilets (Twitter)

Lisää luettavaa