Ubisoftin kasvu ei hellitä – jälleen kaksi uutta studiota nousee maailmalle / Uutiset / pelaaja.fi

Ubisoftin kasvu ei hellitä – jälleen kaksi uutta studiota nousee maailmalle

24.03.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Ubisoft on vahvistanut laajentuvansa jälleen kahdella kokonaan uudella studiolla. Yksi näistä nousee Intiaan maan väkiluvultaan suurimpaan kaupunkiin Mumbaihin ja toinen vastaavasti Ukrainassa sijaitsevaan Odessaan.

Molempien studioiden kerrotaan työskentelevän yhteistyössä muiden Ubisoft-studioiden kanssa AAA-tason pelinkehityksen parissa. Ubisoft Mumbain osalta studio on tekemässä myös tiivistä yhteistyötä Intian teknillisen korkeakoulun kanssa tutkiakseen koneoppimista ja tekoälyä. Odessassa vuorostaan Ubisoft toivoo haalivansa puolelleen enemmän Ukrainan vahvaa teknistä ja luovaa osaamista.

Studioista Odessa on jo aloittamassa toimintaansa, kun Mumbain toimipisteen pitäisi avautua kesäkuussa. Mumbain studioon Ubisoft toivoo pestaavansa kahdessa vuodessa vielä noin sata henkilöä.

Aiemmin Ubisoftilla on ollut intialainen studio myös Punessa. Viimeiset kymmenen vuotta Ukrainassa on toiminut lisäksi Kiovassa sijaitseva Ubisoft Kiev.

Vasta aiemmin maaliskuun alussa Ubisoft ilmoitti ostaneensa itselleen myös pari kappaletta indiepelitaloja. Toinen näistä oli romanttisiin mobiilipeleihin erikoistunut 1492 Studio ja toinen Brawlhallan tehnyt amerikkalaistiimi Blue Mammoth Games.

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän nakkihiiri kuva
nakkihiiri

Hyvä juttu. Hyviä pelejä kaivataan tiuhempaan tahtiin näin ikävinä aikoina.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus nakkihiiri

Hyvä juttu. Hyviä pelejä kaivataan tiuhempaan tahtiin näin ikävinä aikoina.

Tiuhempaan? Aika paljon saa olla vapaa-aikaa tai suppea pelimaku jos ei muka jo muutenkin ole tarpeeksi (eli jopa liikaa) pelattavaa. Itse en ainakaan ole vuosiin ehtinyt pelata kuin ne kiinnostavimmat teokset ja on ollut pakko karsia varmasti ihan hyviä teoksia jonnekin "jos joskus on aikaa"-laariin.

Käyttäjän Jamatsu kuva
Jamatsu
Lainaus zappah

Aika paljon saa olla vapaa-aikaa tai suppea pelimaku jos ei muka jo muutenkin ole tarpeeksi (eli jopa liikaa) pelattavaa. Itse en ainakaan ole vuosiin ehtinyt pelata kuin ne kiinnostavimmat teokset ja on ollut pakko karsia varmasti ihan hyviä teoksia jonnekin "jos joskus on aikaa"-laariin.

Tämä.

Viihteen ylitarjonta oikeastaan jo omasta mielestäni haittaa niiden helmien löytämistä ja niistä kunnolla nauttimista, kun koko ajan olisi jotain uutta kiinnostavaa tulossa. Mutta aika ei vain riitä ja kokemattahan ne jää.

Jos pelaaminen olisi ainoa harrastus, niin ehkä sitten, mutta kun moni muukin harrastus kilpailee ajankäytöstä.