Ubisoftin moneen kertaan viivästynyt piraattipeli Skull and Bones laitetaan uuteen uskoon

Skull and Bonesin piti saapua jo tänä vuonna, mutta nyt avoimen maailman piraattipeli menee uuteen uskoon.

14.7.2020 05:56

Ubisoftin tuleva avoimen maailman merirosvopeli Skull and Bones menee uuteen uskoon, lähteet kertovat.

Vuonna 2017 julkistetun Skull and Bonesin oli alun perin määrä ilmestyä jo vuonna 2018, mutta peliä on viivästetty tähän saakka vuosittain. Viimeksi ensi tilivuodelle siirretyn Skull and Bonesin kerrotaan kehitystyötä lähellä olevien lähteiden mukaan menevän uuteen uskoon, koska peli ei onnistunut erottumaan joukosta Ubisoftin nykyisten avoimen maailman pelien seassa.

Video Games Chronicle -sivuston tietojen perusteella viime vuoden puolella tehdyn päätöksen mukaan peliä erotetaan muista Ubisoft-seikkailuista tarjoamalla sitä jatkuvana palveluna perinteisemmän jakelumallin sijaan. Skull and Bonesin kerrotaan uusien suunnitelmien mukaan tarjoavan pelimaailman, jonka hahmot ja tarinat elävät ajan mittaan peliyhteisön toimien pohjalta. Pelin kerrotaan ammentavan inspiraatiota uudistuksille mm. Epic Gamesin Fortnitesta.

Uudistukset ovat tarkoittaneet myös henkilöstövaihdoksia Ubisoftin Singaporen studiossa. Pelin ohjaaja Justin Farren on väistynyt tehtävästään ja siirtynyt Wargaming-studion palvelukseen. VGC:n tietojen mukaan Farrenin on korvannut pitkän uran Ubisoftilla tehnyt Elisabeth Pellen.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa