Viime vuoden E3-messuilla aikalailla ainoaksi yllätykseksi jäänyt Ubisoftin Watch Dogs -peli nähtäneen kaupoissa loppuvuonna. Peliblogi Kotaku raportoi saaneensa käsiinsä asiasta vihjaavaa mainosmateriaalia, jonka mukaan peliä oltaisiin vieläpä myös työstämässä ”kaikille kotikonsoleille”.

Ubisoft-tuottaja Dominic Guay kertoi pelimedialle viime vuonna, että Watch Dogs nähtäisiin konsoleista ainakin PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla. Koska kuitenkin Kotakun mainosmateriaalista löytyy myös yhdysvaltalaisen G4-kanavalta otettu lainaus ”totisesti seuraavaa sukupolvea”, ovat ihmiset pohtineet jo vilkkaasti, miten suuret suunnitelmat Ubisoftilla lopulta onkaan pelin suhteen.

Mikäli mainosmateriaali on aitoa, viestii se ainakin vahvasti, että Ubisoft valmistautuisi kertomaan pelistä lähiaikoina vihdoin enemmän. Ympäripyöreä kuvailu pelialustoista tässä vaiheessa voisikin näin ollen yhdessä lainauksen kanssa hyvinkin viitata siihen, että Watch Dogs olisi sekä nykyisen että uuden sukupolven peli.

Linkki Watch Dogsin E3-demoon

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa