Ultima-sarjan isä kaipaa rahojasi palatakseen juurilleen

Kickstarter jatkaa peliveteraanien viettelemistä. Uusin lumouksen alle joutunut on Ultima-luoja Richard Garriott, joka haluaa tehdä uuden roolipelin.

8.3.2013 18:21

Richard ”Lord British” Garriott on yhdessä Portalarium-pelitalonsa kanssa aloittanut rahoituksen hakemisen Kickstarter-palvelussa. Mies pyytää kuluttajilta parhaillaan miljoonaa dollaria projektiin, joka kantaa nimeä Shroud of the Avatar: Forsaken Virtues.

Ultima-sarjan luoneen Garriottin uusin tuotos ei ole karkaamassa turhan pitkälle miehen mukavuusalueelta, sillä kyseessä on jälleen fantasiamaailmaan sijoittuva roolipeli. Kickstarter-sivuillaan kehittäjät ovat erityisesti halunneet painottaa, ettei luvassa ole myöskään mikään tasojen nostamisen ympärillä pyörivä tekele, vaan siinä halutaan nimenomaan keskittyä varsinkin valintojen tekemiseen.

Maailmansa osalta pelistä on jo luvattu varsin interaktiivista kokemusta. Kehittäjät ovat kuvailleet, että mikäli jokin näyttää esimerkiksi ympäristöissä hyödylliseltä, on sen tarkoitus tehdä oikeasti myös jotakin sen kanssa vuorovaikuttaessa. Oman erikoisuutensa mukaan tuovat myös talokaupat ja niiden mukana nähtävä verotus, jotka linkittyvät myös pelin vapaaehtoiseen moninpelipuoleen.

Shroud of the Avatar: Forsaken Virtues on tarkoitus tuoda sekä Windowsille, Linuxille että Macille. Julkaisun arvioidaan tapahtuvan vuoden 2014 syksyllä, mikäli kaikki – kuten rahoituksen saanti – menee van nappiin.

Lisätietoja ja pelikuvaa tuotoksesta löytää sen Kickstarter-sivuilta ja oheiselta videolta.

Lisää luettavaa