Kehittäjäkonkari Paul Neurath on perustanut uuden pelistudion. Bostonin kaupungissa nousuaan on tekemässä OtherSide Entertainment, jonka ensimmäinen projekti on Neurathin aikoinaan suunnittelemille Ultima Underworld -peleille seuraajan tarjoava Underworld Ascension.

OtherSiden tavoitteena on herättää Underworld-luolastoseikkailupelit henkiin vastaavin innovatiivisin elkein, mitä Neurath kumppaneineen tekivät vuonna 1992 julkaistun ensimmäisen Ultima Underworldin kanssa. Juuri muuta studion Underworld Ascension -suunnitelmista ei sitten vielä tiedetäkään.

Paul Neurathilla on takanaan pitkä ja vakuuttava historia pelialalla. Siinä missä hän on viimeisimpänä vaikuttanut Zyngan Bostonin toimistolla luovana johtajana, on hän myös ollut mukana valvomassa sellaisten pelien luontia kuin System Shock ja Thief. Hän oli myös perustamassa juurikin esimerkiksi System Shockin luonutta Looking Glass Studiosia.

Lähde: OtherSide Entertainment (Gamasutra)

Lisää luettavaa