Microsoft tarjoilee pelejä pilkkahinnoin vuotuisen Ultimate Game Sale -kampanjan startatessa Xbox Storessa tiistaina.

Kauppapaikalta voi bongata reilusti alennetuin hinnoin ainakin Mirror’s Edge Catalystin, Dark Souls III:n, Battlebornin, The Divisionin, DOOMin ja Quantum Breakin kaltaisia uudenkarheita nimikkeitä. Mukaan on kelpuutettu ensimmäistä kertaa myös liuta Windows 10 -pelejä. Alennukset lohkaisevat alkuperäisistä hinnoista parhaimmillaan peräti 60 prosentin siivun. Tarkempaa listausta voi silmäillä tuttuun tyyliin LarryMajor Nelson” Hrybin blogista.

Ultimaattisia alennuksia voi bongailla tiistaina 5. heinäkuuta alkaen. Kampanja jatkuu samaisen kuun 11. päivään saakka.

Lähde: Major Nelson

Lisää luettavaa