Uncharted 4 sai vihoviimeisen trailerinsa aivan julkaisun alla

Ensi kuun alussa ilmestyvä Uncharted 4: A Thief's End on saanut viimeisen ennakkotrailerinsa.

26.4.2016 11:06

Tasan kahden viikon päästä ilmestyvä Uncharted 4: A Thief’s End on saanut vihoviimeisen ennakkotrailerinsa.

Hyvin lyhyen ja ytimekkään trailerin tapahtumat eskaloituvat ennätysajassa, joten puoleen minuuttiin on saatu mahdutettua yllättävän paljon tunnetta ja toimintaa. Pelisarjalle ominaiseen tapaan joka toinen videonpätkä pitää sisällään jonkinlaisen läheltä piti -tilanteen, eikä räjähdyksissä säästellä trailerin nysämitasta huolimatta. Myös pitkälti kaikki pelin keskeiset hahmot on mystisesti saatu mahdutettua tiiviiseen elämykseen.

Vaikka traileri jääkin pelin viimeiseksi ennen julkaisupäivää, ei kehittäjä Naughty Dog ole vielä paljastanut kaikkia korttejaan. Viime viikonlopun PAX East -pelitapahtumassa studio vihjasi hautovansa pelin tiimoilta vielä jonkinlaista julkistusta, jonka odotetaan miellyttävän monia sarjan faneja. Lisää arvoituksellisesta paljastuksesta kuultaneen lisää pian. Tapahtumassa kehittäjät kertoivat myös aiemmista Uncharted-peleistä tutun lipunryöstöhenkisen Plunder-moninpelitilan palaavan neljännessä osassa.

Tuoreen trailerin voi katsastaa suoraan alta.

Uncharted 4: A Thief’s End ilmestyy yksinoikeudella PlayStation 4:lle 10. toukokuuta.

Lähde: PlayStation Blog, VG247

Lisää luettavaa