Uncharted 4: A Thief’s Endin laadun takaamiseksi on jouduttu tekemään hankalia päätöksiä.

Brittiläisen GamersFTW-pelisivuston piinapenkkiin taannoin joutunut Troy Baker on paljastanut Naughty Dogin joutuneen karsimaan peliään reilusti eheän julkaisun toivossa. Klassikkosarjan uutuusosassa Nathan Draken veljeä näyttelevä Baker kertoi sivustolle pelistä puuttuvan reilusti sisältöä, jota ei saatu toimimaan ajoissa edes toistuvista myöhästelyistä huolimatta.

– Uncharted 4:ssä oli valtava kenttäkokonaisuus, jota rakastin uskomattoman paljon, mutta se piti leikata pois. Vaihtoehtona oli pitää kohtaus ja julkaista rikkinäinen peli, Baker harmitteli haastattelijalleen.

Mies kuitenkin muistuttaa uutisiin pettyneitä faneita siitä, että pelinkehitys on hyvin monivaiheista, eikä tieto puuttuvasta palasesta olisi normaalisti edes kantautunut kuluttajien korviin.

– Kukaan ei osaa kaivata sellaista, minkä olemassaolosta ei edes tiennyt, Baker summaa.

Koko videohaastattelun voi halutessaan katsastaa lähdelinkin takaa. 

Uncharted 4: A Thief’s End ilmestyy yksinoikeudella PlayStation 4:lle 10. toukokuuta.

Lähde: GamersFTW, GamesRadar

Lisää luettavaa