Uncharted-elokuva ja uusin Resident Evil -raina saivat ensi-iltapäivät

Pelielokuvien tehtailu on tällä hetkellä trendikästä, mutta oikeita ensi-iltoja saadaan vielä vartoa.

6.8.2015 08:00

Pelielokuvien tehtailu on tällä hetkellä kummallisen trendikästä, mutta oikeita ensi-iltoja saadaan vielä vartoa.

Sony Pictures julkaisi vastikään viisitoista uutta ensi-iltapäivää, joihin lukeutuvat myös seuraavan Resident Evil -elokuvan ja PlayStation-toimintaseikkailu Unchartedin valkokangasdebyytin aikataulut.

Kuudes ja viimeinen Resident Evil -elokuva saadaan teattereihin rapakon takana 27. tammikuuta 2017. Elokuvan pääosaan palaa sarjan aiemmista osista tuttu Milla Jovovich. Vaikka elokuvauniversumin tarina laitetaan näillä näkymin pakettiin tulevassa osassa, on pelisarjasta huhujen mukaan tekeillä myös televisiosarja.

Tuhoon tuomitulta jo pitkään kuulostanut Uncharted puolestaan saapuu Sonyn mukaan valkokankaalle 30. kesäkuuta 2017. Elokuva on pyristellyt jo vuosia jatkuvien kokoonpanomuutosten kynsissä, ja kesäkuisten raporttien mukaan se on tälläkin hetkellä vailla ohjaajaa. Sony vaikuttaa kuitenkin luottavan rainan valmistumiseen tarpeeksi lyödäkseen alustavan julkaisupäivän jo lukkoon.

Koko listan Sonyn julkistamista ilmestymispäivistä voi lukea täältä

Lähde: GamesRadar, VG247

Lisää luettavaa