Uncharted-sarjan pelisuunnittelua johtanut Richard Lemarchand jättää Naughty Dogin. Vuodesta 2004 asti Sonyn luottostudiossa viihtynyt Lemarchand siirtyy seuraavaksi opettamaan Etelä-Kalifornian yliopiston elokuvakouluun. 

Tarkalleen ottaen mies opettaa interaktiiviseen mediaan keskittyvän osaston puolella. Samaisella osastolla ovat aikoinaan opiskelleet muun muassa Thatgamecompanyn perustajat Jenova Chen sekä Kellee Santiago, jotka vastasivat hiljattain muun muassa arvostetun Journey-pelin kehityksestä.

Siirtymäänsä Lemarchand kuvailee lähinnä vain kertoen, että kolmen Uncharted-pelin jälkeen se tuntui lähinnä luonnolliselta.

– En ollut mukana Uncharted-sarjan kehityksessä aivan alusta alkaen, mutta melkein, ja vaikkei pelisarjaa olekaan tarkoitus katsella trilogiana, jokin numerossa kolme saa minut tuntemaan eräänlaista täydellisyyttä, Lemarchand kuvaili Gamasutralle.

Mies näkee itsensä onneekkaana saatuan työskennellä näinkin suuren pelisarjan parissa. Hän kuitenkin samalla myöntää rakastavansa kokeilullisuutta sekä rajojen rikkomista ja on pitkään halunnut luoda peliä juuri kyseisillä tavoilla irrotellen. Vastaavaa mies pääseekin kokeilemaan uudella työpaikallaan, sillä opetuksen ohessa hän toimii osana kokeilullisten pelien kehitykseen pohjautuvaa tutkismusprojektia.

Ennen kuin uusi työ kuitenkaan laitetaan alulle, on mies aikeissa viettää noin kolme kuukautta maailmaa kiertäen.

Lähde: Gamasutra

Lisää luettavaa