Uniikki suomalaispeli Velvet Sundown avasi luksusmatkansa kaikille / Uutiset / pelaaja.fi

Uniikki suomalaispeli Velvet Sundown avasi luksusmatkansa kaikille

27.07.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Suomessa kehitteillä oleva erikoislaatuinen moninpeli Velvet Sundown on saavuttanut avoimen beetavaiheensa. Pelin voi ladata itselleen parhaillaan esimerkiksi Steamista ja sen omilta kotisivuilta ilmaiseksi.

Pelin takaa löytyy vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen Tribe Studios, joka kuvailee tuotostaan draamapeliksi. Velvet Sundownin keskiössä nähdään Karibialla seilaava petollisuutta ja salaisuuksia pursuava huvijahti, jonka kaikki maksimissaan yksitoista matkustajaa ovat pelaajien ohjaamia. Jokaisen pelisession alussa kullekin pelaajalle annetaan aina jonkinlainen rooli ja tehtävä, joita he sitten pyrkivät täyttämään sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä.

– Olemme tekemässä aivan uudenlaista pelityyppiä kansainvälisille markkinoille. On hienoa, että tämäkin avaus tulee Suomesta, Tribe Studiosin toimitusjohtaja Elina Arponen hehkuttaa.

Peli on rakennettu hyödyntäen Tribe Studiosin omakehitteistä Dramagame-pelimoottoria. Moottori on varta vasten rakennettu juuri sosiaalisuuteen panostavia opetus- ja viihdekokemuksia varten. Lisätietoja siitä löytää osoitteesta Dramagame.com.

Lähde: Tribe Studios

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän VideoGamer kuva
VideoGamer

Giant Bomb -porukan käsissä tämä on parhautta: Velvet Sundown Quick Look