
Unity-pelimoottoriyhtiön uusi hinnoittelumalli on tyrmistyttänyt pelinkehittäjät.
Suosittua pelimoottoriteknologiaa kehittävä yhtiö julkisti äskettäin uuden hinnoittelunsa, jonka myötä pelimoottorilla kehitetyistä peleistä aletaan periä asennusmääriin perustuvaa maksua. Uuden mallin mukainen asennuskohtainen veloitus koskee pelejä, jotka ovat ylittäneet yhtiön asettamat liikevaihto- ja asennusrajat.
Indiekehittäjille suunnattujen Unity Personalia ja Unity Plusia käyttävät kehittäjät joutuisivat ensi vuodesta alkaen maksamaan 0,20 dollaria asennusta kohden pelin ylitettyä 200 000 dollarin vuosimyynnit ja vähintään 200 000 kappaleen asennusmäärän elinkaarensa aikana. Unity Pron ja Unity Enterprisen käyttäjille vastaavat rajat ovat 1 000 000 dollaria ja 1 000 000 asennusta.
Uudistus on saanut osakseen rajua kritiikkiä Unity-kehittäjiltä. Esimerkiksi Cult of the Lamb -pelin kehittänyt Massive Monster -studio kehotti pelaajia ostamaan pelinsä nyt, sillä studio aikoo vetää pelin myynnistä 1. tammikuuta. Suositun Among Us -pelin kehittäjä Innersloth taas kertoi muutoksen vahingoittavan kaikenkokoisia pelistudioita. Studio ilmoitti myös suunnittelevansa ennemmin pelin kääntämistä toiselle pelimoottoriteknologialle, kuin maksavansa asennusmääristä Unitylle.
Unity on joutunut puolustuskannalle muutoksen myötä. Yhtiö ilmoitti esimerkiksi, ettei se peri maksua demoversioista, eikä hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Myös Game Passin ja muiden tilauspalveluiden kautta kertyneet lataukset se kertoo perivänsä kehittäjien sijaan palveluntarjoajilta. Kustannus kuitenkin perittäisiin useampaan kertaan, mikäli sama asiakas asentaisi pelin useammalle laitteelle.
Lähde: VGC
Kommentit
Järjen ohi ajavaa ahneutta, joka voi olla peräisin vain John Riccitiellon mustasta mielestä. Tämä antaa pelaajille uuden kauhean aseen, jonka rinnalla arviopommitus on pikkujuttu: asennuspommitus. Valitse pelintekijä, josta et pidä, ja asenna tämän peliä uudestaan ja uudestaan bottien ja virtuaalikoneiden avulla. Unityn lisenssimaksut ajavat kehittäjän konkurssiin.
Massive Monster ja Innersloth pakenevat viisaasti uppoavasta laivasta, ja lisää studioita tulee varmasti seuraamaan. Hintauudistus saatetaan perua, mutta tapaus kertoo kaiken Unityn nykyjohdon asenteesta. Pahempaa on tulossa.
Unity-kehittäjänä alkaisin kiireen vilkkaa opetella jotain avoimen lähdekoodin pelimoottoria.
Siis ymmärsinkö oikein, ostan pelin ja asennan sen niin kehittäjä maksaa unitylle, joo tämä ok ja ihan normaalia.
Mutta jos poistan pelin, ja asennan sen kuukauden päästä uudelleen joutuu kehittäjä maksamaan uudestaan?
Eikö nämä maksut ole normaalisti aina per myyty peli, eikä sen mukaan monestikko peli asennetaan pelaajan toimesta?
How to kill your business 101.
En pysty käsittämään millaisesta sairaasta mielestä tällainen ajatus voi olla lähtöisin. Miksi hemmetissä maksu pitäisi sitoa latauksiin, eikä myytyihin peleihin? Kehittäjien on jatkossa käytännössä mahdotonta ennakoida Unityn käyttöön liittyviä kuluja.
Vastaus kysymykseen miksi? on tietysti raha, mutta Unity taisi unohtaa, että ne asiakkaat pitäisi ensin ansaita, ennen kuin heitä voi alkaa rahastamaan.
eihän tuo ketään yllätä, kun katsoo mikä kaveri siellä on johtajan pallilla. kaikkien devaajien kaveri john riccitiello:
https://www.theverge.com/2022/7/18/23269218/unity-ceo-john-riccitiello-apology-game-developers-fucking-idiots-ironsource-merger
Mitä jos pelaan Unity-pelit GeForce Now kautta? Onko totta että jokainen istunto lasketaan installoinniksi? Jos näin on en näe mahdollisena että Unity pelit voivat jatkaa striimauspalveluissa.
Aika lyhytnäköisen tuntuista meininkiä. Veikkaan että monet devaajat saattavat siirtyä tämän myötä esim. Godotiin tai UE5:een. Ahneella saattaa olla taas aika paskainen loppu.
redditin keskustelun perusteella (unityn edustus mukana) jopa piraattikopion asennuksesta saattaa lähteä veloitus. tää homma meni täysin reisille
Jollain kai Unityn on saatava tieto milloin peli asennetaan, eli tulevaisuudessa jokainen Unity:llä tehty peli vaatii internet yhteyden (vähintään) asennuksen ajaksi? Ellei näin sitten jo ole nyt?
Onko Unityllä edes minkäänlaista perustetta, miksi noista asennuksista pitäisi heille maksaa? Eikai asennuksien määrä millään tapaa heitä kuormita?
On kyllä jotenkin todella absurdin kuuloinen suunnitelma. Vähän epäilen, että jos tuossa pysyvät niin ei tulevaisuudessa hirveästi Unity-pelejä nähdä.
Käytännössä kaikki Unity-pelit ostetaan digijakelusta, joten nettiyhteys on asennuksen aikana päällä joka tapauksessa. Mutta joo, jonkunlainen online-DRM tuohon vaaditaan.
Ei. Kunhan pumppaavat rahaa sieltä mistä uskovat sitä saavansa.