
Unity-pelimoottoriyhtiön uusi hinnoittelumalli on tyrmistyttänyt pelinkehittäjät.
Suosittua pelimoottoriteknologiaa kehittävä yhtiö julkisti äskettäin uuden hinnoittelunsa, jonka myötä pelimoottorilla kehitetyistä peleistä aletaan periä asennusmääriin perustuvaa maksua. Uuden mallin mukainen asennuskohtainen veloitus koskee pelejä, jotka ovat ylittäneet yhtiön asettamat liikevaihto- ja asennusrajat.
Indiekehittäjille suunnattujen Unity Personalia ja Unity Plusia käyttävät kehittäjät joutuisivat ensi vuodesta alkaen maksamaan 0,20 dollaria asennusta kohden pelin ylitettyä 200 000 dollarin vuosimyynnit ja vähintään 200 000 kappaleen asennusmäärän elinkaarensa aikana. Unity Pron ja Unity Enterprisen käyttäjille vastaavat rajat ovat 1 000 000 dollaria ja 1 000 000 asennusta.
Uudistus on saanut osakseen rajua kritiikkiä Unity-kehittäjiltä. Esimerkiksi Cult of the Lamb -pelin kehittänyt Massive Monster -studio kehotti pelaajia ostamaan pelinsä nyt, sillä studio aikoo vetää pelin myynnistä 1. tammikuuta. Suositun Among Us -pelin kehittäjä Innersloth taas kertoi muutoksen vahingoittavan kaikenkokoisia pelistudioita. Studio ilmoitti myös suunnittelevansa ennemmin pelin kääntämistä toiselle pelimoottoriteknologialle, kuin maksavansa asennusmääristä Unitylle.
Unity on joutunut puolustuskannalle muutoksen myötä. Yhtiö ilmoitti esimerkiksi, ettei se peri maksua demoversioista, eikä hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Myös Game Passin ja muiden tilauspalveluiden kautta kertyneet lataukset se kertoo perivänsä kehittäjien sijaan palveluntarjoajilta. Kustannus kuitenkin perittäisiin useampaan kertaan, mikäli sama asiakas asentaisi pelin useammalle laitteelle.
Lähde: VGC
Kommentit
Ihan sairasta, että pätee myös vanhoihin peleihin. Joku pieni kehittäjä joutuu kunnon konkurssiin yhtäkkiä. Sairas tämä muutenkin, mutta tuo se pahin.
oh mitä tapahtuu indie pelintekijöille ja yandere dev:ille
kiinnostaa tietää jos pelaajat alkaa poistaa pelin sit lataa se uudestaa toistaa monta kertaa
https://www.rockpapershotgun.com/unity-closes-offices-as-staff-receive-threats-after-new-pricing-policy-reveal
https://news.ycombinator.com/item?id=37524395
"Unity merged with a company that sells mobile ads: ironSource. They are direct competitors of AppLovin, the dominant player in that market. The terms and backroom deals that Unity is offering devs will waive these fees if they use Unity's ad products instead of AppLovin. This is clearly an attempt to abuse their position in one market (game engines) to bolster their position in another market (mobile ads)."