Unohda kaikki muu taas hetkeksi: Persona 5:n uusi traileri on täällä!

Persona 5:n Tokyo Game Show -traileri on päästetty vapauteen! Ikävä kyllä se paljastaa pelin myöhästyvän ensi vuoteen.

18.9.2015 00:50

Japanissa tällä viikolla järjestetyt Tokyo Game Show -messut ovat tuoneet tullessaan täysin uuden trailerin Atlusin Persona 5 -roolipelistä. Uusi video ei ole aivan samanlaista tyylikkyyden ilotulitusta kuin pelin ensimmäinen suurempi pelikuvatraileri, mutta se antaa jälleen uuden ja vieläpä varsin monipuolisen katsauksen niin pelin maailmaan, pelihahmoihin kuin myös sen erilaisiin pelillisiin jippoihinkin.

Uusi traileri on tuonut mukanaan ikävä kyllä myös hieman huonoja uutisia. Atlus on nimittäin sen yhteydessä ilmoittanut, että sekä PlayStation 4:lle ja PlayStation 3:lle kehitetty peli ei ehdi kauppoihin vielä täksi vuodeksi edes kotimaassaan Japanissa, vaan ensimmäiset ovat nyt pääsemässä siihen käsiksi vasta ensi kesänä.

Erillisessä videohaastattelussa pelin ohjaaja Katsura Hashino on kertonut, että Persona 5:n kehitys on kyllä edennyt sujuvasti, mutta varmistaakseen pelin laadun tahtovat kehittäjät keskittyä hiomaan tuotostaan vielä hieman enemmän. Hiottavaa ilmeisesti myös piisaa, sillä Persona 5:n pitäisi olla sarjansa pelillisesti muhkein osa.

Persona 5 on toistaiseksi julkistettu virallisesti Japanin ohella vain Pohjois-Amerikkaan. Virallista vahvistusta eurooppalaisesta julkaisusta ei ole vielä saatu.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa