Uskallatko syvemmälle avaruuteen? Suurstrategiapeli Stellaris laajenee ensi kuussa

Stellariksen suurstrategiointi käy aiempaa monipuolisemmaksi ensi kuun Utopia-laajennuksella.

2.3.2017 20:02

Toivottavasti avaruuden suurstrategiointi vielä innostaa, sillä Stellaris on laajenemassa ensi kuussa. Pelin ensimmäinen suurempi laajennusosa Utopia on saanut julkaisupäiväyksen, joka osuu Windows-, Mac- ja Linux-koneilla huhtikuun 6. päivälle.

Noin 20 eurolla odotettavissa pian vuoden vanhaan peliin on esimerkiksi tuore Ascensions Perks -järjestelmä, jolla omaa kansakuntaansa voi kehittää entistä laajemmin joko biologiseen, psioniseen tai synteettiseen suuntaan. Rakentelemaan päästään myös kansakunnan mahtavuutta pönkittäviä megarakennelmia, ja voipa hallitsemiensa rotujen vapauksia ja oikeuksiakin säätää entistä vapaammin.

Utopian julkaisupäivä on ollut vain yksi monista muista julkistuksista, joita peliyhtiö Paradox on tehnyt tällä viikolla. Julki se toi hiljattain myös uuden Cities: Skylines -laajennuksen sekä toisen maailmansodan reaaliaikastrategiapelin Steel Division: Normandy 44:n.

Lisää luettavaa