Uskomattomiin maalauksiin pohjautuva strategiapeli Iron Harvest paljastui konsoleille ja pc:lle

Puolalaistaiteilija Jakub Różalskin 1920+-aiheisiin maalauksiin pohjautuva strategiapeli Iron Harvest on paljastunut.

3.11.2016 22:22

Seikkailupelisarja The Book of Unwritter Talesia työstänyt saksalaiskehittäjä King Art Games on aikeissa tuoda maailmaan seuraavaksi reaaliaikaisen strategiapelin. Yhtiön uusi nimike on nyt torstaina virallisesti paljastunut Iron Harvest, jossa sotimaan päästään jättirobottien kyllästämässä 1920-luvun Euroopassa.

Peli perustuu laajalti puolalaistaiteilija Jakub Różalskin maalauksiin, ja sen kotisivut ovatkin jo vierailemisen arvoiset yksinomaan niiden taiteellisen annin ansiosta. Pelillisesti Iron Harvestin on kerrottu ottaneen mallia varsinkin Company of Heroesin ja Man of Warin kaltaisista peleistä tarjoten hyvin suojautumispohjaista mutta silti myös luonteeltaan avointa strategiatoimintaa.

Kehitteillä Iron Harvest on pc:n ohella PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: King Art Games

Lisää luettavaa