Uuden Batman-pelin PlayStation 3 -yksinoikeussisältö sai videoesittelyn

PlayStation 3:lle yksinoikeudella saapuva Batman: Arkham Originsin Knightfall Pack -lisäsisältö on tuotu Warner Brosin toimesta vahvemmin esiin videon muodossa.

24.9.2013 17:05

Warner Bros. on tarjonnut ensisilmäyksen PlayStation 3:lle ainakin toistaiseksi yksinoikeudella saapuvasta Batman: Arkham Origins -sisällöstä.

Nimeä Knightfall Pack kantava kokonaisuus on tarjoamassa pientä herkkua niin silmille kuin aivoillekin. Paketti tuo Batmanille puettavaksi sekä Knightfall- että Classic-asusteen, joiden rinnalla nähdään sekä kolme taisteluhaastetehtävää että kaksi predator-hiippailutehtävää.

Esimakua sisällöstä voi saada oheisen trailerin kurkistamalla.

Kaupoissa Batman: Arkham Origin nähdään lokakuun 25. päivä niin PlayStation 3-, Xbox 360- kuin myös pc-version voimin. Vita ja 3DS saavat samana päivänä myös oman Batman: Arkham Origins Blackgate -pelinsä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa