Uuden sukupolven Assassin’s Creed vuotaa jälleen?

Verkkoon on vuotanut taidekuva mitä ilmeisimmin uuden sukupolven Assassin's Creed Unitysta.

4.4.2014 14:52

Uuden sukupolven Assassin’s Creed Unitysta vaikuttaisi jälleen vuotavan kuvamateriaalia. Vain pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle ilmestyvän salamurhaseikkailun koko olemassaolo paljastui alkujaankin kuvavuotojen seurauksena, minkä seurauksena Ubisoft tunsi itsensä pakotetuksi julkistamaan pelin virallisesti.

Vuodot sen kuin jatkuvat, ainakin keskustelufoorumi NeoGAFiin ilmaantuneen taidekuvan myötä. Kyseessä on mitä ilmeisimmin pelin yleisilmettä hahmotteleva taidekuva, jossa pelin päähahmo kulkee tapahtumapaikkana toimivan Pariisin kaduilla Ranskan vallankumouksen tietämillä.

Ubisoft ei ole virallisesti vahvistanut ilmaantuneen kuvan aitoutta tai sen sidosta Assassin’s Creed Unityyn. Yhtiö on kuitenkin tyytynyt toteamaan, ettei se kommentoi huhuja ja spekulaatioita.

Katsasta kuva ohesta!

Lähde: CVG / NeoGAF

Lisää luettavaa