Uuden sukupolven Hitman iskee joulukuussa – katso julkistustraileri

Seuraava Hitman peli julkaistaan jo niinkin pian kuin joulukuussa uuden sukupolven konsoleille ja pc:lle.

16.6.2015 03:54

Square Enix julkistanut virallisesti seuraavan Hitman-pelin. Sarjan luoneen IO Interactiven kehittämä uutukainen tunnetaan ainakin toistaiseksi ihan vain nimellä Hitman ja se on saapumassa joulukuun 8. päivä niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin myös pc:lle.

Ennen pelin virallista julkaisua uusi Hitman tullaan saamaan PlayStation 4:llä testattavaksi beetan muodossa. Samaisella konsolilla pelin on vahvistettu saavan myös kuusi ylimääräistä contract-tehtävää.

Ohessa pelin julkistustraileri.

Päivitys kello 5:25: IO Interactive on jakanut kourallisen lisätietoja pelistä. Studio lupaa pelin olevan edelleen luovaan hiippailuun luottava kokemus, joka tällä kertaa tarjoaa aina vain suurempia, yksityiskohtaisempia ja väkirikkaampia kenttiä. Kehittäjät lupaavat kuunnelleensa palautetta myös Hitman: Absolutionin tallennusjärjestelmästä, ja onpa IO ilmaissut myös suunnitelmansa tukea peliä sen julkaisun jälkeen muun muassa lisäsisältötehtävillä.

Ensimmäinen pätkä pelikuvaa Hitmanista on tarkoitus nähdä tiistain Square Enixin E3-lehdistötilaisuudessa.

Lisää luettavaa