Joulukuuksi lupailtu puolalaiskehittäjä Bloober Teamin uusi kauhupeli The Medium kokeekin kepeän lykkäyksen. Xbox Series -konsoleille ja pc:lle kehitetty teos on päivätty nyt tammikuun 28. päiväksi paristakin eri syystä.

– Tämä ei ollut helppo valinta, mutta se tehtiin niin Puolan Covid-19-tilanteen kuin muiden pelien julkaisuaikataulun johdosta. Bloober Team on sitoutunut tarjoamaan meidän tähän asti suurimman, kunnianhimoisimman ja pelottavin kokemuksen tähän asti, studion suunnalta kerrotaan.

Täysin ilman pelattavaa Blooberilta ei jäädä sentään tänä vuonna. Uusien konsolien julkaisussa kehiin saapuu nimittäin kyberpunkseikkailu Observerin uusi paranneltu System Redux -versio, joka nähdään heti 10. marraskuuta myös pc:llä.

Observerin ohella Bloober tunnetaan ennalta Blair Witchin ja Layers of Fearin kaltaisista kauhukokemuksista.

Ohessa The Mediumiin keskittyvä parin viikon takainen video, joka käsittelee pelin tapaa tarjota vuorovaikutettavaksi samanaikaisesti kaksi erilaista rinnakkaistodellisuutta.

Lähde: The Medium (Twitter)

Lisää luettavaa