Uuden sukupolven koris esittelyssä / Uutiset / pelaaja.fi

Uuden sukupolven koris esittelyssä

10.10.2006 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
21

Jo Xbox 360:lle saapunut NBA 2K7 ilmestyy muista uuden sukupolven konsoleista myös PlayStation 3:lle. Korispelin on kerrottu projektin julkistamisesta lähtien käyttävän runsaasti uuden sukupolven tuomaa tekniikkaa. Ainakin kuvissa lopputulos näyttää todella makealta.

NBA2K7_PS3_Iverson01.jpg

Vuodessa on ehtinyt tapahtua jälleen paljon. Ensimmäistä kertaa jokaisen pelaajan pelityyli on mallinnettu erikseen. Eri pelaajien liikuttamisen pitäisi tuntua siis varsin vaihtelevalta. Yksi pelin mainostetuimmista osa-alueista on paranneltu kontrollisysteemi. Jo 2K6:n aikana palkittua järjestelmää on rukattu uuteen uskoon erityisesti heittojen osalta.

NBA2K7_PS3_Shaq01.jpg

Pelistä löytyy nyt myös jonkinlaista juonentynkää, kun pelaaja selvittää tiensä kaduilta NBA-eliittien joukkoon. Franchise-pelimuoto on entistä laajempi, ja sitä voi pelata nyt myös moninpelinä. Tekijätiimin mukaan uuden sukupolven tehot ja tekniikka mahdollistavat laajimman mahdollisen hahmonluonnin ja todella autenttiset pelikokemukset.

NBA2K7_PS3_StaplesClips01.jpg

Verkkopelistä löytyy normaalien otteluiden lisäksi erilaisia turnaus- ja liigatoimintoja. Netissä otteluita voi tahkota maksimissaan kymmenen pelaajan voimin. PlayStation 3 -version erikoisuus on laaja moninpelituki: samalla koneella voi pelata maksimissaan seitsemän pelaajaa.

NBA2K7_PS3_DWade01.jpg

NBA 2K7:n ääniraidalta löytyy musiikkia artisteilta, kuten A Tribe Called Quest, Mos Def, Fabolous ja E40. Peli on siis saatavilla jo Xbox 360:n lisäksi PlayStation 2:lle ja Xboxille. PlayStation 3 -versiota saadaan odotella maaliskuulle.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

reality strikes back... again.

Käyttäjän DoGGy kuva
DoGGy

Mites tätä sitten pelaa seitsemän samalla koneella? Eihän pleikkarissa ole kuin neljä langatonta ohjainporttia.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

no joo... eipäs ole kummoiset graffat.
Tosiaankin reunan pehmennys puuttuu kokonaan.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hyvältä näyttää, ja HD-telkusta pelattuna vieläkin paremmalta. Kateelliset Xbox-fanipojat taas vinkumassa. :>

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Teille xbox-fanipojille: Kyl' varmaan maistuis? :)

Käyttäjän Hakkiz kuva
Hakkiz

"Mites tätä sitten pelaa seitsemän samalla koneella? Eihän pleikkarissa ole kuin neljä langatonta ohjainporttia."

Eikös siinä nimenomaan ole seitsemän sinihammaskanavaa?

Enivei itse peli näyttää aika prikuulleen siltä korispeliltä, jonka demon hiljattain latasin Xbox 360:lle.

"Leijuvat" vaatteet selittyvät sillä, että ne ovat aidosti hahmon päällä ja hulmuavat liikkeessä. Niitä ei siis ole liimattu ihoon, kuten tavallista.

Sen lisäksi tietysti hikeä pukkaa, parketti kiiltää kuin viimeistä päivää ja pelaajat liikkuvat kohtuullisen todenmukaisesti.

Ehkä yllättävin ominaisuus oli kuitenkin yleisö. Perinteisen paikallaannöyhtäämisen sijaan katsojat käyvät välillä hodarilla tai vessassa ja palaavat sitten istumaan paikoilleen. Taisipa siellä joukossa pyöriä myös myyjä pikkupurtavan kera.

Ihan vaikuttavaa settiä. :)

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Jotkut on näköjään pelannu liikaa PS2 ja liian vähän X360

Tottuneet näköjään huonoon grafiikkaan

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Niimpä..

Käyttäjän zoukka kuva
zoukka

GI-JOEt pelaa dunkkua.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ostakaa se peli älkääkä spekuloiko.

Nostoja