Uuden sukupolven koris esittelyssä / Uutiset / pelaaja.fi

Uuden sukupolven koris esittelyssä

10.10.2006 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
21

Jo Xbox 360:lle saapunut NBA 2K7 ilmestyy muista uuden sukupolven konsoleista myös PlayStation 3:lle. Korispelin on kerrottu projektin julkistamisesta lähtien käyttävän runsaasti uuden sukupolven tuomaa tekniikkaa. Ainakin kuvissa lopputulos näyttää todella makealta.

NBA2K7_PS3_Iverson01.jpg

Vuodessa on ehtinyt tapahtua jälleen paljon. Ensimmäistä kertaa jokaisen pelaajan pelityyli on mallinnettu erikseen. Eri pelaajien liikuttamisen pitäisi tuntua siis varsin vaihtelevalta. Yksi pelin mainostetuimmista osa-alueista on paranneltu kontrollisysteemi. Jo 2K6:n aikana palkittua järjestelmää on rukattu uuteen uskoon erityisesti heittojen osalta.

NBA2K7_PS3_Shaq01.jpg

Pelistä löytyy nyt myös jonkinlaista juonentynkää, kun pelaaja selvittää tiensä kaduilta NBA-eliittien joukkoon. Franchise-pelimuoto on entistä laajempi, ja sitä voi pelata nyt myös moninpelinä. Tekijätiimin mukaan uuden sukupolven tehot ja tekniikka mahdollistavat laajimman mahdollisen hahmonluonnin ja todella autenttiset pelikokemukset.

NBA2K7_PS3_StaplesClips01.jpg

Verkkopelistä löytyy normaalien otteluiden lisäksi erilaisia turnaus- ja liigatoimintoja. Netissä otteluita voi tahkota maksimissaan kymmenen pelaajan voimin. PlayStation 3 -version erikoisuus on laaja moninpelituki: samalla koneella voi pelata maksimissaan seitsemän pelaajaa.

NBA2K7_PS3_DWade01.jpg

NBA 2K7:n ääniraidalta löytyy musiikkia artisteilta, kuten A Tribe Called Quest, Mos Def, Fabolous ja E40. Peli on siis saatavilla jo Xbox 360:n lisäksi PlayStation 2:lle ja Xboxille. PlayStation 3 -versiota saadaan odotella maaliskuulle.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän juwetus kuva
juwetus

Onko kellään kokemusta, että onko NBA 2k7:kas paremmat mahdollisuudet kamerakulmien kanssa? Gafiikka tarkempaa kuin EA livessä?