Uuden sukupolven Phantom Dust on ajautunut limboon

Microsoft on myöntänyt, ettei viime vuonna paljastuneen Phantom Dust -pelin kehitys tällä hetkellä etene.

22.6.2015 21:42

Vuosi sitten E3-messuilla julkistettu Xbox Onen Phantom Dust -peli ei ole parhaillaan minkäänlaisessa aktiivisessa kehityksessä. Xboxin markkinointipomo Aaron Greenberg on vahvistanut asian Gamertag Radio -podcastin haastattelussa.

– Pohdiskelemme parhaillaan, mitä olemme tekemässä pitkällä tähtäimellä Phantom Dustin suhteen. Projektia ei ole peruttu, mutta meillä ei ole tällä hetkellä pelin parissa työskentelevää aktiivista kehittäjää, Greenberg selitti.

Phantom Dustin on tiedetty olleen ongelmissa aina viime helmikuusta asti. Tuolloin Microsoft löi yllättäen suhteensa poikki peliä alun perin kehittäneen Darkside Game Studiosin kanssa, minkä seurauksena Darkside päätyi lopulta sulkemaan myös ovensa. Noihin aikoihin Microsoft ilmaisi vielä ympäripyöreästä, että kehitystyö pelin parissa jatkuu kehittäjän irtisanomisesta huolimatta.

Uudesta Phantom Dustista ei ole koskaan julkaistu virallisesti mitään muuta kuin oheinen julkistustraileri. Varhaista pelikuvaa tuotoksesta vuoti kuitenkin ilmoille pian Darkside Gamesin sulkeutumisen jälkeen.

Mikäli Xbox One vielä joskus kuitenkin saa oman Phantom Dustinsa, olisi kyseessä toinen kyseistä nimeä kantava peli. Alunperin Phantom Dust -niminen peli nähtiin maailmalla vuonna 2004 alkuperäisellä Xboxilla ja sen kehitystä veti Panzer Dragoonista tuttu Yukio Futatsugi. Peli jäi monien mieleen erityisesti toiminnallaan, joka nojasi korttipohjaisten kykyjen avulla tapahtuviin taisteluihin.

Lähde: Gamertag Radio, Eurogamer

Lisää luettavaa