
Wii U:n oma The Legend of Zelda -peli ei näillä näkymin saavukaan kauppoihin tämän vuoden aikana.
Uudessa videotervehdyksessään Zelda-tuottaja Eiji Aonuma on kertonut, että Nintendo haluaa keskittyä luomaan pelistä parhaan mahdollisen Zelda-kokemuksen, eikä sen päätavoitteena näin ollen ole enää saada se ulos jonkin tietyn tiukan aikataulun sisällä. Ratkaisuun ovat vaikuttaneet erityisesti useat tuoreet avoimen pelimaailman inspiroimat ideat, jotka Aonuman mukaan ovat kasvattaneet pelin potentiaalin yli hänen omien odotustensa.
Julkaisusuunnitelmien muutoksen myötä Nintendo on samalla päättänyt, ettei se tule esittelemään uutta Zeldaa kesän E3-pelimessuilla.
Viimeksi uudesta Wii U:n Zeldasta saatiin vilaus viime joulukuussa, jolloin Nintendo väläytteli pelistä varhaista pelikuvaa osana The Game Awards -palkintotapahtumaa. Tapahtuman yhteydessä Aonuma lupailikin vielä, että peli saapuisi kauppoihin vuoden 2015 puolella.
Alkujaan peli paljastettiin viime vuoden E3-pelimessujen yhteydessä lyhyellä videolla. Tuolloin ensimmäistä kertaa virallisesti vahvistettiin, että tulossa olisi avoimeen maailman sijoittuva tavanomaista vapaampi Zelda-seikkailu.
Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)
Kommentit
Jaahas. No, enpä voi sanoa olevani yllättynyt, eikä siinä - ymmärrän, että uuden Zeldan kehittämiseen menee paljon aikaa. Mieluummin ottavat aikansa, kuin hätiköivät Zeldan suhteen mutta ihmettelen silti päätöstä olla näyttämättä pelistä mitään tämän vuoden E3:ssa. Mikä tulee olemaan Nintendon "killer app" tämän vuoden E3:ssa, jos ei tämä?
Uusi MARIO. Niitä ei olekkaan näkynyt vielä.
Katsellaan 2 vuoden päästä Zeldaa uudestaan. Taitaa vielä myöhästyä pari kertaakin.
Muistan Miyamoton jossain maininneen, etteivät he aio enää julkaista uutta main line Mario peliä Wii U:lle. Seuraava Mario on kehitteillä, mutta seuraavalle alustalle.
Hävisin juuri useita Kossupullo-vetoja.
No voi kakka siinä mielessä, että nyt kauhuskenaarioni alkaa tulla todeksi, jossa peli ilmestyisi kesken meikäläisen asepalveluksen.
Sitten toisaalta hyvä että saavat visionsa ja pelinsä kuntoon. Tähän asti nähty matsku on ollut itselle nimittäin hieman ristiriitaisia tuntoja herättävää, ehkä syynä Skyward Sword -pettymyksen aiheuttama varovaisuus.
Tän osas arvata. Aika heikko on WiiU:n kattaus tänö vuonna
Retron uusi Metroid Prime...?
Star Fox on varmasti esittelyssä.
Uutiskuva sen todistaa että ei tarvitse olla mikään tehokkain laite että saa todella tunnelmallisen näköistä visuaalista ilmettä pelille. Kyllä tuo houkuttelee enemmän kuin vaikkapa Skyrim. Liika realistisuus alkaa vähän pursuamaan korvista ulos ja Nintendon tekeleet olisivat parasta lääkettä siihen.
Videosta vielä sen verran, että kyllä tuo selittely/myyntipuhe minuun ainakin tepsi. Vaikuttaisi että ihan oikeasti olisi saatu uuteen konseptiin siirtymisen myötä uusia ideoita sen verran että on järkevämpi alkaa niitä sinne implementoimaan kuin kasata nopeasti julkaisupäiväksi peli, joka ehkä aluksi oli tarkoitus tehdä. Nyt tulee se alkuperäinen visio kaikkine uusine ideoineen.
Harmi vain että itsellä ei edes ole Wii U:ta.