Uusi Nintendo Switch -peli päästää pelaajat vessapaperirullan ohjaksiin.

Switchin japanilaisessa eShopissa julkaistu No Paper! kertoo sydäntäraastavan tarinan toimistotyöntekijästä, johon kaikki voinevat samaistua. Tarpeet on toimitettu, mutta vessapaperia ei näy mailla tai halmeilla. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, mikäli asia on pelaajasta kiinni.

No Paper! erottuu massoista juonensa ohella myös ohjaustavallaan. Peliä hallitaan tuuppaamalla Joy-Con -ohjain vessapaperirullan sisään ja pyörittelemällä kapistusta esimerkiksi pahvilevyn päällä. Wc-paperirullaa kierittelemällä pelaajan on väistettävä ruudulla näkyviä esteitä, kuten sirkkelinteriä ja lasersäteitä toimittaakseen helpotusta hätää kärsivälle.

Toistaiseksi No Paper! on saatavilla pelkästään japanilaisessa eShopissa. Pelin voi kuitenkin ladata myös täkäläisille konsoleille luomalla tilin japanilaiseen verkkokauppaan. 600 jenin hintaisen pelin ostaminen saattaa kuitenkin edellyttää lahjakortin hankkimista, sillä ulkomaisten korttien toimivuudesta japanilaisessa eShopissa ei ole täysiä takeita.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa