Viime vuonna Kotaku huhuili seuraavan Assassin’s Creed -sarjan pelin sijoittuvan antiikin Egyptiin, mikä on nyt saanut lisävahvistuksia toisesta lähteestä.

WWG kertoo saaneensa kuulla Ubisoftilla olevilta lähteiltään, että peli tosiaankin sijoittuu Egyptiin ja se paljastetaan ensi kuussa järjestettävillä E3-messuilla. Tosin aiemman Assassin’s Creed Empire -nimen sijaan projekti on vaihtanut nimensä Assassin’s Creed Originsiksi. Julkaisuikkunaksi on mainittu syksy.

Nimensä mukaisesti huhut kertovat pelin olevan eräänlainen esiosa, joka kertoo aivan ensimmäisen salamurhaajien killan perustamisesta. Pääosassa ovat jälleen mies- ja naishenkilö, minkä lisäksi pelin luvataan ja sijoittuvan valtavaan avoimeen maailmaan, joka kattaa mahdollisesti Egyptin lisäksi myös Kreikan. Lähteiden mukaan kyseessä on studion suurin peli mittakaavaltaan.

Pelialueen luvataan olevan lisäksi vapaasti tutkittavissa ja juonen epälineaarinen. Pääpainona on nimenomaan tutkiminen, ja studion lähteet ovatkin verranneet peliä useaan otteeseen Bethesdan Skyrimiin.

Myös laivojen ja meritaistelujen on määrä palata, pelaajien päästessä seilaamaan pitkin Välimerta.

Ubisoft ei ole virallisesti vahvistanut mitään tietoja seuraavasta Assassin’s Creedista, joten yllä olevaa kannattaa toistaiseksi pitää huhuna.

Lähde: WWG

Lisää luettavaa