Uudet konsolit kohtaavat Keski-Maan toimintapeli Shadow of Mordorissa

Warner Brosilta eivät lopu Keski-Maa-tarut. Nyt julkisuuteen on tuotu Middle-earth: Shadow of Mordor.

12.11.2013 21:39

J.R.R. Tolkienin luoma Keski-Maa pääsee toimimaan näyttämönä peliseikkailulle myös seuraavan sukupolven konsoleilla. Julkaisija Warner Bros. on tiistain kunniaksi tuonut julki Middle-earth: Shadow of Mordorin, joka on paraikaa matkalla niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle kuin myös pc:lle.

Hobitti– ja Taru sormusten herrasta -kirjojen väliseen aikaa sijoittuva Shadow of Mordor on toimintapeli Guardians of Middle-earthin työstäneeltä Monolithilta. Peli seuraa kovia kokenutta Talion-nimistä vaeltajaa, jonka matka vie Mordorin keskelle ennen kuin helvetti pääsee siellä totaallisesti valloilleen.

Pelin erääksi kantavaksi voimaksi on kuvailtu Nemesis Systemiksi kutsuttua järjestelmää. Sen myötä kukin pelissä kohdattava vihollinen on tavalla jos toisella nimetty, ja mikäli pelaaja ei onnistu tappamaan täysin kohtaamiaan vastustajia, jäävät ne elämään maailmaan uusia voimia keräten.

Shadow of the Mordor koristaa pian yhdysvaltalaisen Game Informer -lehden kantta. Ohessa siinä nähtävää taidetta.

Lähde: Shadow of Mordor (kotisivu), Game Informer

Lisää luettavaa