Microsoftin ja Sonyn välinen kilpailu on kuumimmillaan. Hyvää kiriä ottanut PlayStation 3 ja reilun etumatkan saanut Xbox 360 yrittävät syödä toistensa myyntejä keinolla millä hyvänsä. Nyt huhutaan jo uusista malleista, joiden on määrä kasvattaa konsoleiden haluttavuutta.

Tuoreiden huhujen mukaan Microsoft julkistaa E3-messuilla kokonaan uuden Xbox 360 -mallin. 60 gigatavun kovalevyllä varustettu malli tulee huhujen mukaan nykyisen 20 gigatavun kovalevyllä varustetun Premium-mallin tilalle. Näin ollen Microsoft myy puheiden mukaan nykyiset Premiumit alennuksella loppuun. Uuden mallin kerrotaan ilmestyvän jo tämän kuun lopulla. Microsoft ei ole kuitenkaan vahvistanut tietojen paikkaansapitävyyttä vielä.

Myös uudesta PlayStation 3 -mallista on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. Englantilaisten jälleenmyyjien mukaan Sony julkaisee Euroopassa 80 gigatavun kovalevyllä varustetun PS3:n ensi syksynä. Kalliimpi PS3-malli toisi takaisin PS2-yhteensopivuuden ja vastaavat 40 gigatavun mallista karsitut ominaisuudet. Rohkeimpien huhujen mukaan syksyllä olisi tiedossa myös reilu hinnanalennus.

Lisää infoa näistä huhuista saataneen ensi viikolla alkavilla E3-messuilla.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa