Uudet videot esittelevät The Last of Usia PS4:llä

Sonyn uudet videot antavat maistiaisia PS4:lle julkaistavasta The Last of Us Remasteredista.

11.4.2014 10:20

Tällä viikolla paljastetusta The Last of Us Remasteredista on saatu nyt myös videomateriaalia.

Pelikuvaa The Last of Usin PS4-käännöksestä ei kuitenkaan valitettavasti ole tarjolla. Pelin traileri esitteleekin lähinnä viime vuonna PS3:lle julkaistun alkuperäisen version ansaitsemia palkintoja.

Toisella Sonyn julkaisemalla videolla saadaan kuitenkin himpun verran lisätietoja pelistä, sillä PlayStation Access on haastatellut kehittäjä Naughty Dogin Evan Wellsiä ja Bruce Straleytä. Haastattelussa Wells paljastaa esimerkiksi The Last of Us Remasteredin kehitystyön alkaneen käytännössä välittömästi PS3-version valmistuttua. PS4-version lupaillaan myös tarjoavan näyttävämmän ulkoasun esimerkiksi yksityiskohtaisempien hahmomallien ja pidempien piirtoetäisyyksien ansiosta.

Alkuperäisen tarinan ohella myös kaiken pelin lisäsisällön samaan koteloon paketoiva The Last of Us Remastered ilmestyy kesällä PS4:lle.

Lähde: PS Blog

Lisää luettavaa