
Persona-pelisarjan ystäville näyttäisi olevan luvassa iloisia uutisia.
Julkaisija Atlus on lipsauttanut julkisuuteen kaksin kappalein uusia Persona-julkaisuja. Sosiaalisessa mediassa julkaistut videot paljastavat roolipelisarjan saavan sekä uusioversion että uuden julkaisun.
Julkaistu traileri kertoo Persona 3:n saavan Reload-lisänimellä ilmestyvän uusioversion, joka julkaistaan ensi vuoden alkupuolella. Persona 5 Tactica taas vaikuttaisi olevan marraskuussa ilmestyvä vuoropohjaista taktikointia tarjoava uusi sivuosa Persona 5 -peliin. Molempien pelien kerrotaan ilmestyvän ainakin pc:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series X/S:lle sekä Xbox Game Pass -palveluun.
Pelien virallinen julkistus tapahtunee sunnuntaina Xboxin järjestämässä Xbox Games Showcase -tapahtumassa.
Lähde: Polygon
Kommentit
Toivottavasti tuo kolmonen on tällä kertaa FES:iin perustuva ja esitystapa ehtaa Personaa eikä Visual Novellia, toki parasta olisi jos sekä VN P3P ja FES saataisiin puristettua samaan Persona-esitystavalla ja ilman mitään muutoksia "modernille yleisölle" kiitos.
Traileri on jo vuodettu nettiin, ja remake seuraa enemmänkin P5:n tyyliä kuin P3P:tä. Traileri esitteli vain miespäähahmon, joten naisvaihtoehto näyttää ikävä kyllä jäävän pois. Itse toivon että kuitenkin korjaavat alkuperäisen P3:n sosiaaliset linkit, jotka olivat huomattavasti heikompia P3P:n vastaaviin verrattuna.
Itsekin olen helpottunut ettei remake ole visual novel -tyylinen, petyin pahasti kuinka remaster perustui P3P-versioon eikä FES joka vuorostaan on minulle se oikea P3. Mutta toisaalta vaihtoehtoisessa naispäähahmon moodissa oli paljon hyvääkin jotka toivottavasti integroidaan remakeen.