Media Moleculen ohjelmointilelua ja videopeliä sekoittava Dreams otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön täysiverisen animaatioelokuvan maailmanluonnissa.

Vuoteen 1812 sijoittuva A Winter’s Journey kertoo tarinan Baijerissa asuvasta runoilijasta, joka seikkailee tundran vaivaamassa maailmassa. Tuleva Sony Pictures Classics -elokuva tulee käyttämään Dreamsia kyseisen maailman luomiseen. Tiedotteen mukaan filmi pyrkiikin sekoittamaan saumattomasti näyteltyä kuvamateriaalia tietokoneella toteutettuun sekä käsinmaalattuun animaatioon.

Elokuvan ohjaa The White Kingissä tuottajana toiminut Alex Helfrecht. Taiteilija Vincent van Goghin elämään perustuneen Loving Vincentin ohjaaja Hugh Welchman toimii puolestaan tuottajana. Näyttelijöinä nähdään muun muassa pitkän uran Hollywoodissa tehnyt John Malkovich sekä Harry Potter -elokuvistakin tuttu Jason Isaacs.

Media Molecule tuli aikoinaan tunnetuksi LittleBigPlanet-pelien sekä Tearaway-tasohyppelyn kehittäjänä. Studion viimeisin luomus Dreams puolestaan julkaistiin yksinoikeudella PlayStation 4:lle helmikuussa 2020. Sittemmin peli on saanut myös PlayStation 5:tä tukevan päivityksen, joka parantaa muun muassa suorituskykyä.

Pelaajan arvion Dreamsista voit katsastaa täältä.

Lähde: Polygon, Collider

Lisää luettavaa