Taistelupelikehittäjä Arc System Works on paljastanut seuraavan osan BlazBlue-sarjaansa. Japanilaisissa kolikkopelihalleissa aletaan vielä heinäkuun aikana testailla BlazBlue: Central Fictinionia, joka todennäköisesti muodossa jos toisessa saapuu ajan myötä vielä myös konsoleillekin.

Central Fictionin julkistus tehtiin oheisella trailerilla, jossa esittelyn jo saavatkin sen uudet pelattavat taistelijat Naoto Kurgane, Hibiki Kohaku ja Konoe A. Mercury. Juuri muita lisäyksityiskohtia pelistä ei ole vielä annettu.

Toistaiseksi tuorein BlazBlue-sarjan osa oli alkujaan vuonna 2012 kolikkopelihalleihin tuotu BlazBlue: Chrono Phantasma. Konsoleille peli tuotiin myöhemmin ensin sekä PlayStation 3- että Vita -version voimin, jotka saatiin ongelmitta aina Amerikkaan asti. Euroopassa esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa peli ei ole kuitenkaan vieläkään virallisesti saatavilla edes latausmuodossa.

Aiemmin tänä vuonna Amerikassa ja Japanissa PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle tuotiin myös Chrono Phantasma Extend, jota ei ole toistaiseksi saatu missään muodossa vielä Eurooppaan asti.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa