Uusi Borderlands 3 -traileri on täällä! Julkaisupäiväkin virallistui / Uutiset / pelaaja.fi

Uusi Borderlands 3 -traileri on täällä! Julkaisupäiväkin virallistui

3.04.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
18

Jälleen yksi Borderlands 3 -traileri on löytänyt tiensä julkisuuteen internetin uumenista. Tuore video jatkaa pelin yleismääräistä esittelyä vilautellen niin uusia ympäristöjä, pelattavia hahmoja kuin vihollisantiakin.

Kaikki nähtävä on jälleen kerran myös koettavissa niin yksin kuin yhteistyönä. Pelattavia hahmoja on luvassa neljä, jotka ovat suurempaan tulivoimaan luottava The Gunner -luokkaan kuuluva Moze, eteerisillä nyrkeillä iskevä Amara, petoja käskyttävä FL4K ja hienovaraiseen kaaoksen aiheuttamiseeen keskittyvä Zane.

Julkaisuyksityiskohdat on lyöty samalla lukkoon. Borderlands 3 tuodaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Epic Games Storen kautta pc:lle 13. syyskuuta. Muihin pc-latauspalveluihin sitä voidaan odottaa vuoden 2020 huhtikuussa.

– Pc-yhteisö on ollut tärkeä osa Borderlands-sarjan menestystä ja olemme innoissamme voidessamme tehdä yhteistyötä Epicin kanssa, joka ymmärtää sarjan maailmanlaajuisen suosion ja jakaa vakaumuksemme tuoda Borderlands 3:n tämän nopeasti laajenevan yleisön ulottuville. Tehtävämme on mukaansatempaavien viihdekokemusten ohella juhlistaa uusia jakelualustoja, jotka tukevat pyrkimystämme kasvattaa Borderlands 3:n yleisöä, julkaisija 2K:n johtaja David Ismailer summaa.

Myyntiin Borderlands 3:sta tuodaan kolme versiota perusversion lisäksi. Noin 80 euron Deluxe-paketti tarjoaa lisää kosmeettistä sälää niin kuin ylimääräisen setin leluteemaisia aseita sekä kokemuspisteiden ja lootin keruuta tehostavia hahmomodeja. Noin satasen Super Deluxe Edition tarjoaa näiden ohella pääsyn peliin neljään tulevaa lisärikampanjaan sekä lisää digitaalisia varusteita. 250 euron Loot Chest Collector's Edition vuorostaan koostuu vielä hahmofiguurien, avaimenperien, kangaskartan ja metallikansien kaltaisista lisukkeista.

Lähde: 2K Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän markusbob kuva
markusbob
Lainaus

Tehtävämme on mukaansatempaavien viihdekokemusten ohella juhlistaa uusia jakelualustoja, jotka tukevat pyrkimystämme kasvattaa Borderlands 3:n yleisöä, julkaisija 2K:n johtaja David Ismailer summaa.

Tämä on kyllä sellainen summaus mitä en jaksa uskoa. Ei sitä yleisöä sillä saada, että julkaistaan peli ihmisten "inhoamalla" alustalla, mutta onneksi tässä kuitenkin nyt käytetty hieman pelisilmää ja tehty _vain_ puolen vuoden diili Epicin kanssa.

Jännästi Reddit ja Steamin arvostelut räjähtivät tämän julkistuksen myötä. Odotellaan sinne keväälle sitten.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Voi, olisin tilannut Gamestopista peliä sisältämättömän Collector's boksin, mutta ne myytiin minuutissa loppuun. Haluan tämän kuitenkin pc:lle. Syksyllä tulee sitten "turhaan" PS4-levy-versio Puolenkuunpeleistä.

Aiemmista erikoisversioista en ole halunnut hankkia ainuttakaan, mutta nyt mukana lienee jotain laadukastakin.

Käyttäjän Heppulinen kuva
Heppulinen

Tulee piratoitua ja ostettua Steamistä sitten 2020.
EGS voi mädäntyä rauhassa.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus Heppulinen

Tulee piratoitua ja ostettua Steamistä sitten 2020.
EGS voi mädäntyä rauhassa.

Kyllä nyt Steam-kättäjää kettuttaa kun uudet julkaisut yksi toisensa jälkeen kääntvät Epic-store yksinoikeuksiksi (siis ainakin tuon rajoitetun ajan :D) Vielä enemmän huumoria tästä saisi revittyä jos julkaisijat päättäisivät hylätä Steamin pysyvästi.

Käyttäjän Kalastajamies kuva
Kalastajamies

Sanon nyt tähän väliin, vaikka bordeland 3 kiinnosta yhtään.
Vaikka kuinka haukutte kuinka paljon epic storea. Unohdatte yhtä asia, mitä erottaa konsoleista, on se sovellus on ILMAINEN.
Konsoleilla joutuu aina ostamaan erikseen, että pääsee pelamaan smash brosia tai spidermania.
On se myös kauhee joutuu klikkaamaan pari ylimääräistä.

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus Kalastajamies

Ku täs ei ole kyse pelkästään kun ei haluta käyttää.. Ite en ainakaa koneelleni asenna kiinalaisten datamainaus softaa..

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus Erik H.

Voi, olisin tilannut Gamestopista peliä sisältämättömän Collector's boksin, mutta ne myytiin minuutissa loppuun. Haluan tämän kuitenkin pc:lle. Syksyllä tulee sitten "turhaan" PS4-levy-versio Puolenkuunpeleistä.

Aiemmista erikoisversioista en ole halunnut hankkia ainuttakaan, mutta nyt mukana lienee jotain laadukastakin.

Tiedä sitte ku 2k sivuilla lukee et se collection Edition sisltää pelin ja season pass.. on kyl outoo mainostamsita

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty
Lainaus

– Pc-yhteisö on ollut tärkeä osa Borderlands-sarjan menestystä ja olemme innoissamme voidessamme tehdä yhteistyötä Epicin kanssa, joka ymmärtää sarjan maailmanlaajuisen suosion ja jakaa vakaumuksemme tuoda Borderlands 3:n tämän nopeasti laajenevan yleisön ulottuville. Tehtävämme on mukaansatempaavien viihdekokemusten ohella juhlistaa uusia jakelualustoja, jotka tukevat pyrkimystämme kasvattaa Borderlands 3:n yleisöä, julkaisija 2K:n johtaja David Ismailer summaa.

Kasvattaa Borderlands 3:n yleisöä, rajaamalla sen saatavuuden?! PC-yleisö kuules pitää erittäin tärkeänä PC-alustan vapautta, Tim Sweeney itsekkin ylisti tätä pari vuotta sitten (Oh how the times have changed). Rajaamalla pelin saatavuuden yhteen kauppaan rajoittaa ihmisten vapautta ostaa se mistä haluavat, tässä statementissa ei ole päätä eikä häntää! Jos te haluatte juhlistaa kaikkia jakelualustoja, miksi ette vaan julkaise sitä samaan aikaan GOG:issa, Discordissa, itch.io:ssa, Desurassa (jos se vielä on pystyssä), Steamissa JA Epic Game Storessa, eikö tuo nimenomaan olisi juuri sitä?

Ollaanpa rehellisiä mitä he todella tarkoittivat:
IMAGE(https://memegenerator.net/img/instances/68460306/we-just-got-paid.jpg)

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Ja taas yksi peli joka siirtyy ensi vuoteen, Steam ei kyllä kauaa hengitä tätä tahtia, 2-3 vuotta tätä ja Epic on se jolla on enemmän käyttäjiä, joten silloin edes Steamin 30% osuuksien laskeminen ei enää auta.

Olen kyllä aivan satavarma ettei Epic ole yhtään Steamia jalompi monopolin saatuaan, enkä laskisi pois myöskään sitä ettei vaan Epic nosta 12% osuuttaan kun kilpailu on tukahdutettu hengiltä, eikä tällöin Epicillä ole myöskään mitään motivaatiota panostaa mihinkään kuluttajaystävällisyyteen, päinvastoin näistä voidaan ensimmäisenä karsia kun muuta kauppapaikkaa ei ole.

Steam sentään ansaitsi monopolinsa, Epic taas osti itselleen monopoliaseman. Veikkaan että Epic monopolin aikakaudella monelle Epic-fanillekin tulee Steamia ikävä.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus Brutal1ty

Kasvattaa Borderlands 3:n yleisöä, rajaamalla sen saatavuuden?! PC-yleisö kuules pitää erittäin tärkeänä PC-alustan vapautta, Tim Sweeney itsekkin ylisti tätä pari vuotta sitten (Oh how the times have changed). Rajaamalla pelin saatavuuden yhteen kauppaan rajoittaa ihmisten vapautta ostaa se mistä haluavat, tässä statementissa ei ole päätä eikä häntää!

Tietysti pelistä pitäisi saada vielä Borderlands 2 tapaan versiot Linuxille ja OSX:lle - tällä kertaa täysin natiivit versiot. PC:n vapaus murenee pala palalta.