Internetin datakaivajat ovat sukeltaneet syvemmälle Apex Legendsin koodiin, josta on saattanut paljastua tulevia lisäyksiä suosittuun battle royale -peliin.

Koodirimpsujen perusteella Respawn Entertainment on aikeissa lisätä pelin asevalikoimaan ainakin liekinheittimen sekä itsenäisesti toimivan tykkitornin, minkä lisäksi taistelutantereelle saatetaan tuoda tekoälyn ohjaamia vihollisia.

Viimeksi mainituista on huhuiltu jo aiemmin, mutta nyt kaivettujen koodirivien perusteella nämä pystyisivät muun muassa kiipeämään seiniä pitkin ja hyökkäämään vihollisten kimppuun. Lisäksi koodi sisältää lukuisia mahdollisia hahmotyyppejä, kuten goliathin, spectren, prowlerin ja spiderin, jotka saattavat viitata erilaisiin vastustajiin. Kyseessä saattaa olla myös tiimikavereiden virkaa toimivista boteista.

Koodista on myös löydetty uusia rivejä jo aiemmin vuotaneesta kausipassista, jonka julkaisu näyttäisi olevan entistä likempänä. Pelin koodiin on nimittäin kirjattu viimeisimmän päivityksen myötä jo kausipassin ostomahdollisuudet.

Respawn ei ole virallisesti julkistanut kausipassia tai mitään yllä olevista vuodoista, joten näitä kannattaa pitää vielä huhuna.

Apex Legends on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa