Uusi Doom saapuu ensi keväänä yllättävän ominaisuuden kera – tältä se nyt näyttää

Uudesta Doomista on saatu viimein pelikuvaa. Samalla pelistä julkistettiin yllättävä Snapmap-editori.

15.6.2015 05:47

Id Software ja Bethesda ovat esitelleet ensimmäistä kertaa julkisesti seuraavan Doom-pelinsä. Yksinkertaisesti ihan vain Doomiksi kutsutusta uutukaisesta saatiin näin ollen nähtäville ensimmäiset pätkät pelikuvaa, jotka väläyttelevät jo erityisesti pelin veristä Marsiin ja Helvettiin sijoittuvaa yksinpelikampanjaa.

Täysin pelkkään yksinpeliin uusin Doom ei ole kuitenkaan luottamassa. Jonkinlaisen nettimoninpelin ohella peli tulee nimittäin sekä konsoleilla että pc:llä sisältämään myös niin sanotun Doom Snapmap -editorin, joka mahdollistaa oman sisällön luomisen peliin. Mahdollista Snapmapissa on esimerkiksi rakentaa tietysti omia pelikenttiä, mutta samalla osaksi niitä voi rakennella myös kokonaan omia pelitiloja, jotka voivat olla niin yksin- kuin moninpelikokemuksia omine erikoisine sääntöineen kaikkineen.

Doom Snapmap tulee toimimaan osana Bethesdan uutta Bethesda.net-palvelua, jonka ympärille julkaisija pyrkii rakentamaan pelejään ja verkkosivujaan laajemmin tulevaisuudessa. Doomissa sen pitäisi mahdollistaa erityisesti omien Snapmap-tuotosten helpon jakamisen muille pelaajille.

Uusi Doom on matkalla niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin. Peli on määrä julkaista ensi vuoden keväällä.

Lisää luettavaa