Uusi God of War myöhästyy ensi vuoteen – tulossa Gran Turismo 7:n kanssa PS5:n ohella PS4:lle

Horizon Forbidden West on määrä nähdä loppuvuodesta, mutta sekään ei ole vielä satavarmaa. Days Gone -kehittäjät kyhäävät vuorostaan kokonaan uutta nimikettä.

3.6.2021 10:12

Seuraava God of War -sarjan osa ei näe päivänvaloa vielä tänä vuonna, peliä kehittävä Sony Santa Monica Studio on vahvistanut.

– Pysymme keskittyneenä korkealuokkaisen pelin tarjoamiseksi pitäen yllä samalla tiimimme, luovien kumppaneidemme ja perheidemme turvallisuutta ja hyvinvointia. Tätä ajatellen olemme päättäneet siirtää julkaisuikkunamme vuodelle 2022, studion tiedotteessa kerrotaan.

Sony Worldwide Studios -johtaja Hermen Hulst on valaissut samalla osana PlayStation Blog -sivustolla julkaistua tuoretta haastattelua, että uusi God of War -peli nähdään PlayStation 5:n ohella myös PlayStation 4:llä. Saman käsittelyn kokee Gran Turismo 7, joka sekin tekee nykytiedon mukaan tuloa ensi vuoden aikana.

– Et voi rakentaa 110 miljoonan PS4-omistajan yhteisöä ja jättää sen sitten taaksesi. Se olisi huono uutinen PS4-faneille, eikä suoraan sanottuna kovin hyvää bisnestä. Kehitämme sekä PS4:lle että PS5:lle tapauksissa, joissa se käy järkeen, kuten Horizon Forbidden Westin, seuraavan God of Warin ja GT7:n kohdalla, Hulst toteaa.

Tulevalla God of War -pelillä ei ole vielä virallista nimeä. Sen julkistusteaserin perusteella monet ovat kutsuneet sitä kuitenkin jo ennakkoon God of War Ragnarokiksi.

Hulstin haastattelussa esille nousee lisäksi, kuinka hiljattain pelikuvan merkeissä ensimmäistä kertaa esiteltyä Horizon Forbidden Westia tavoitellaan parhaillaan ulos loppuvuodeksi. Mitään ei ole asian suhteen lyöty vielä silti lopullisesti lukkoon.

Virallista on nyt myös se, että Days Gone -kehittäjä Bend Studio työskentelee parhaillaan kokonaan uuden nimikkeen parissa, joka perustuu Days Gonen myötä luotuihin ”syviin avoimen maailman järjestelmiin”. Astro Boy -kehittäjä Team Asobi on puolestaan kiireinen luoden sarjaa, jolla tavoitellaan globaalia ja kaikenikäistä yleisöä. Silti Hulst vihjailee, ettei Astro Bot ole sekään välttämättä jäämässä vielä unholaan.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa