Uusi Halo-räiskintä julkistettiin – tulossa Steamiin ja Windows-laitteille / Uutiset / pelaaja.fi

Uusi Halo-räiskintä julkistettiin – tulossa Steamiin ja Windows-laitteille

15.10.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Microsoft on paljastanut kokonaan uuden Halo-pelin olevan tekeillä. Joulukuun 12. päivä niin Windows 8 -laitteille kuin myös Steamiin ostettavaksi on saapumassa Halo: Spartan Strike.

Uutukainen on eräänlainen seuraaja alkujaan viime vuonna nähdylle Halo: Spartan Assaultille. Tapahtumiltaan Halo 2:n tarinan aikoihin sijoittuva Spartan Strike on siis myös ylhäältä kuvattu kahden ohjaustikun varaan rakennettu räiskintäpeli, joskin muutamilla lisillä varustettuna. Kehittäjä 343 Industries on luvannut viihdesivusto IGN:lle, että Spartan Strikessa pelattavuutta on lähdetty sujuvoittamaan hieman entisestä, mikä ohella toimintaa on laajennettu lisäksi myös uusilla kyvyillä, vihollisilla sekä aseilla.

Ajoneuvojakin tarjotaan nyt pelaajien käyttöön. Vahvistettu myös on, ettei pelistä löydy yhteistyöpelitilaa tai minkääntasoisia oikealla rahalla tehtäviä mikromaksuja.

Hintaa Halo: Spartan Strikelle on kertymässä noin kuutisen euroa. 343 Industriesin ohella peliä on kehittämässä Vanguard Games, joka oli aikoinaan luomassa myös Spartan Assaultia.

Päivitys 23.30: Microsoft on korjannut, että Spartan Striken julkaisupäivä onkin joulukuun 12. päivä, ei alkujaan raportoitu 14. päivä. Uutista on muokattu tämän mukaisesti.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja