Blizzard-korttipeli Hearthstonen entinen ohjaaja Ben Brode on työstämässä seuraavaksi peliä yhteistyössä Marvelin kanssa. Kehitys tapahtuu Broden uudessa Second Dinner -studiossa, jonka hän on perustanut yhdessä neljän muun Blizzard- ja Hearthstone-veteraanin kanssa.

Mitään selviä yksityiskohtia Marvel-pelistä ei ole vielä annettu, mutta kasaan studio on laitellut siitä jo ensimmäisiä prototyyppejä viimeisen puolen vuoden aikana Unity-pelimoottoriin keskittyen. Kunnollista kehitystä varten se hakee parhaillaan lisää henkilöstöä riveihinsä, minkä suhteen se on saanut apua kiinalaiselta teknologiayhtiö NetEaselta 3o miljoonan dollarin sijoituksen muodossa.

Fiilistelyä uusimmista käänteistään Second Dinner on tarjonnut oheisella videolla.

Aiemmin tänä vuonna NetEase teki myös 100 miljoonan dollarin investoinnin Destiny-kehittäjä Bungieen. Yhtiön avulla Blizzard työstää parhaillaan Diablo Immortal -mobiilipeliä, minkä lisäksi NetEase on vastannut useiden Blizzard-pelien, kuten juuri Hearthstonen, levittämisestä Kiinassa.

Lähde: Second Dinner, Kotaku

Lisää luettavaa