Ajopelisarja Need for Speedin juuri julkistettu uusi osa tulee vaatimaan jatkuvan verkkoyhteyden toimiakseen.

Verkkoyhteysvaatimuksesta ilmoitettiin eilen Need for Speedin virallisessa Twitter-profiilissa. Peliä kehittävän ruotsalaisen Ghost Gamesin mukaan verkko-ominaisuudet tekevät moninpelistä palkitsevampaa ja monipuolisempaa. Verkkoyhteys mahdollistaa myös pelin tarinatilan pelaamisen yhteistyössä muiden kanssa.

Ghost Games kertoi verkko-ominaisuuksien toimivuudesta huolestuneille pelaajille Need for Speedin saavan ikiomat palvelimensa, ja lupasi vaatimuksien tuomien etujen olevan vaivan arvoisia.

Kaikesta huolimatta ilmoitus ei ole saanut kovinkaan lämmintä vastaanottoa, eikä suotta: julkaisija Electronic Artsin mahdollisesti parhaiten muistiin jäänyt verkkopelikokeilu, vuonna 2013 julkaistu SimCity, kärsi valtavista palvelinongelmista lähes vuoden päivät ennen offline-tilan lisäämistä peliin.

Sarjan uudelleen käynnistävä Need for Speed julkaistaan loppuvuodesta Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lähde: Need for Speed (Twitter), Eurogamer

Lisää luettavaa