Uusi Pathfinder-tietokoneroolipeli rahoitettiin onnistuneesti

Pathfinder-aiheinen yksinpelattava tietokoneroolipeli näyttäisi hyvinkin olevan tapahtumassa, kiitos Kickstarterin.

26.6.2017 22:06

Uusi Pathfinder-pöytäroolipeliin pohjautuva tietokonepeli näyttäisi olevan tapahtumassa. Aiemmin alkukesästä Kickstarteriin lähtenyt Pathfinder: Kingmaker on nyt saavuttanut onnistuneesti 500 000 dollarin rahoitustavoitteensa, kun keräysaikaakin on vielä jäljellä puoli kuukautta.

Kingmaker on monien klassisten tietokoneroolipelien tapaan isometrisestä kuvakulmasta kuvattu seikkailu, joka keskittyy nimenomaan yksinpeluuseen. Yksinomaan pelin vapaamuotoisesta tarinasta luvataan 40 tunnin mittaista koitosta, jonka pitäisi helposti vielä myös tuplaantua sivusisällöllä. Ison osan pelistä muodostaa oman kuningaskunnan rakentaminen, minkä pitäisi vahvasti heijastaa esimerkiksi sitä, millaisella hahmolla pelaaja on päätynyt myös pelaamaan.

Kingmakeria kehittää Venäjältä kotoisin oleva Owlcat Games saaden tarinankerronnallista tukea roolipelikonkari Chris Avellonelta. Alustavasti sitä on kaavailtu ulos ensi vuoden elokuulle, mutta varsinkin jos rahoitusta vielä sataa lisää, voi sen mittakaava hyvinkin kasvaa ja kehitysaika pidentyä.

Ohessa Pathfinder: Kingmakerin Kickstarter-esittelyvideo.

Lähde: Kickstarter

Lisää luettavaa