Uusi peli vahvistui Square Enixilta ja Life is Strange: Before the Storm -kehittäjiltä

Square Enix on valmis tekemään uuden pelin Life is Strange: Before the Stormin tekijöiden kanssa.

23.9.2018 13:13

Life is Strange: Before the Stormin tehnyt yhdysvaltalaisstudio Deck Nine Games on jatkamassa yhteistyötä Square Enixin kanssa. Tämänviikkoisella lehdistötiedotteella yhtiöt vahvistivat uuden yhteisen projektin olevan tulossa, minkä yhteydessä studio ilmoitti sopivasti etsivänsä muun muassa uutta luovaa johtajaa ja ohjelmoijia osaksi sen kehittäjäporukkaa..

– Kumppanuus Deck Ninen kanssa on ollut suuri menestys. Mahdollisuus työskennellä Deck Ninen kanssa uuden pelin parissa oli helppo päätös, vaikkakin pidämme vielä yksityiskohdat toistaiseksi piilossa, Squaren ulkoisia studiokumppanuuksia johtava Lee Singleton kertoo.

Deck Nine -nimen alla studio on toistaiseksi tehnyt vasta vain Before the Stormin. Studion historia yltää kuitenkin aina vuoteen 1997, jolloin sitä edeltänyt Idol Minds -tiimi sai syntynsä. Kyseinen firma toi maailmaan muun muassa Cool Boarders 3:n, 4:n ja 2001:n sekä auttoi kääntämään joukon PS2:lta tuttuja Ratchet & Clank -pelejä teräväpiirtokuosiin. Deck Nine -nimellä se on kertonut keskittyvänsä nimenomaan tarinavetoisiin pelikokemuksiin.

Mitä tulee Life is Strangeen, on se jatkumassa ensi viikolla Life is Strange 2:n ensimmäisen episodin muodossa. Peliä tekee jälleen ranskalainen Dontnod, joka loi alkuperäisenkin Life is Strange -seikkailun. Before the Storm löysi vuorostaan tiensä juuri mobiililaitteille.

Lähde: Deck Nine Games

Lisää luettavaa