Uusi PlayStation-roolipeli tuo väriä ja kuolemaa maaliskuulle / Uutiset / pelaaja.fi

Uusi PlayStation-roolipeli tuo väriä ja kuolemaa maaliskuulle

19.02.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

PlayStation Vita on saamassa uutta yksinoikeuspelattavaa ensi kuussa. Maaliskuun 4. päivä PlayStation Storessa ladattavaksi on ilmaantumassa roolipeli Oreshika: Tainted Bloodlines, johon käsiksi on mahdollista päästä 20 eurolla.

Oreshika on eräänlainen jatko-osa alkujaan Japanissa vuonna 1999 julkaistulle Playstation-roolipeli Ore no Shikabane wo Koete Yukelle. Uutukaisen eräs erikoisuus on sen hahmonkehitys, joka pakottaa pelaajat vaihtamaan vanhoja sankareita uusiin jatkuvalla syötöllä. Pelin hahmot kärsivät nimittäin kirouksesta, jonka johdosta näiden elinaika on aina hyvin rajattu, olivat he sitten kyvyiltään ja varusteiltaan miten vahvoja tahansa. Hahmojen parantelu kuitenkin kannattaa, sillä heidän jälkikasvunsa perustavat osaamisensa vanhempiensa kykyihin.

Pelikuvaa Oreshikan taisteluista voi katsastaa alta löytyvästä videosta. Samalla siitä saa pikaisen vilauksen myös pelin ulkoasuun.

Lähde: PlayStation Blog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro

Miksi Vitalle aina ilmestyy mielenkiintoisimmat pelit... Omiin silmiin tällainen celsheidattu animetaide iskee kovemmin kuin next genin epätoivoinen fotorealismin tavoittelu (ja siinä epäonnistuminen).

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Oudon näköistä kuvitusta.

Käyttäjän Wili kuva
Wili
Lainaus käyttäjältä Shunichiro

Omiin silmiin tällainen celsheidattu animetaide iskee kovemmin kuin next genin epätoivoinen fotorealismin tavoittelu (ja siinä epäonnistuminen).

Itseäkin kiinnostaa paljon enemmän ihan muut kuin nuo Super MEGA budjetin pelit. Metrico muun muassa on ollut Vitalla ihanaa aivopurtavaa.

Niin sanotut AAA -pelit eivät ole enää antaneet minulle takuu varmaa fiilistä laatutuotteesta. Pikemminkin päinvastoin. PS+ kautta tulee muutenkin niin paljon pelejä, että nuo harvatkin isot julkaisut(joiden tiedän olevan kelpo viihdettä) menevät ostoskoriin vasta kun niiden hinta on vähintään puolittunut siitä alkuperäisestä 60 eurosta.

What can i say. Pelattavaa on yksinkertaisesti niin paljon, ettei tässä ole tarvetta alkaa tuhlata rahaa varsinkaan yksinpeleihin(MGS V ja Bloodborne), jotka voi koluta läpi myöhemmin alelaarin kautta.

Uutiseen: Jännän näköinen peli. Ehkä kokeilen joskus tulevaisuudessa, mikäli demoa laittavat saataville.
2 - 2.5D pomppu/ajopelit miellyttää sielua tällä hetkellä enemmän.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tätä vois harkita, sillä hahmonkehitys systeemi kuulostaa mielenkiintoiselta. Art style on myös viehättävä ja semisti seksikäs ilman, että se sitä yrittää takoituksella olla. Mielenkiintoinen pelattava Vitalle on aina tervetullutta, kun sellainenkin kerran tuli hommattua ja sillä onkin mukavampi pelatakin, kun 3DS:lllä.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt
Lainaus käyttäjältä snaketus

Tätä vois harkita, sillä hahmonkehitys systeemi kuulostaa mielenkiintoiselta. Art style on myös viehättävä ja semisti seksikäs ilman, että se sitä yrittää takoituksella olla. Mielenkiintoinen pelattava Vitalle on aina tervetullutta, kun sellainenkin kerran tuli hommattua ja sillä onkin mukavampi pelatakin, kun 3DS:lllä.

Todellakin! Paljon miellyttävämpi pitää kädessä kuin 3DS:ää. Ite nyt pelannu Majoras Mask 3D:tä kädet väsyneenä, koska tuo New 3DS XL on melkoisen iso kapistus. Eikä tarvi mitään stylus kynää, joka itsellä aina unohtuu johonki jalkojen päälle/väliin ja tippuu lattialle kun nousen ylös.