Uusi Rainbow Six saamassa vuoden edestä lisäsisältöä – ilmaisia karttoja ja hahmoja luvassa / Uutiset / pelaaja.fi

Uusi Rainbow Six saamassa vuoden edestä lisäsisältöä – ilmaisia karttoja ja hahmoja luvassa

6.11.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Ubisoft on paljastanut suunnitelmansa Rainbow Six Siegen lisäsisällön suhteen. Tarkoituksena yhtiöllä on tukea peliään uudella sisällöllä läpi ainakin koko ensi vuoden tarjoten siihen sekä ilmaiseksi saatavaa että myös maksullista sälää neljään "kauteen" jaettuna.

Kaikkiaan Ubisoftin suunnitelmissa on lisätä peliin ensi vuonna niin neljä uutta karttaa, kahdeksan uutta pelattavaa operaattorihahmoa lisäaseiden kera, uusia kosmeettisia varusteita kuin myös tuoreita pelitiloja ja muita erikoistapahtumia. Sisällöstä kartat ja pelitilat ovat pelaajien käytössä ilmaiseksi samantien, kunhan ne vain julkaistaan, kun taas uudet operaattorit ja varusteet on hankittava joko pelaamisesta ansaittavalla virtuaalivaluutalla tai sitten oikealla rahalla. Ubisoft arvioi, että avatakseen uuden operaattorin pelissä pelkällä virtuaalirahalla, tulee se vaatimaan pelaajilta noin 25 tunnin peluuta per operaattori.

Osa varusteista tulee olemaan nimenomaan saatavilla myös vain oikealla rahalla. Ubisoft kuitenkin korostaa, ettei niillä tule olemaan merkitystä pelattavuuden kannalta.

Pyrkimyksenä Ubisoftilla on lisäsisältösuunnitelmillaan saada pelaajat palaamaan Rainbow Six Siegen pariin uudelleen ja uudelleen. Koska kaikki pelin kartat jaetaan pelaajille myös ilmaiseksi, ei Siegen yhteisön pitäisi pirstaloitua ryhmiin riippuen siitä, mitä eri pelaajat ovat ostaneet haltuunsa.

Luonnollisesti Ubisoft on kuuntelemassa pitkin Siegen elämää myös pelaajien palautetta, jonka voimin se on tuomassa peliin tarpeen vaatiessa muun muassa tasapainopäivityksiä. Siegen julkaisun jälkeistä tukea varten Ubisoft kertoo kooneensa kaikkiaan 80 hengestä koostuvan tiimin seuraamaan pelin elämää.

Rainbow Six Siege julkaistaan niin pc:lle, Xbox Onelle kuin PlayStation 4:llekin 1. joulukuuta.

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Eli siis suunniteltu niin, että pelaamalla avaaminen ei maksa vaivaa. Olisi enemmän uutinen, jos tällaista paskaa ei sisällytettäisi.

Käyttäjän CM761 kuva
CM761

Kerrankin tämä suunnitelma on sellainen kuin pitääkin, enkä kyllä olisi uskonut että FU-bisoft olisi tällaista keksinyt. On ihan järjettömän nurinkurista miten yleensä pelaajat pistetään itse maksamaan siitä, että pitävät pelaajayhteisön elossa ja julkaisijan näkyvänä vuosia julkaisun jälkeen.

Lainaus käyttäjältä snaketus

Eli siis suunniteltu niin, että pelaamalla avaaminen ei maksa vaivaa. Olisi enemmän uutinen, jos tällaista paskaa ei sisällytettäisi.

No riippuu tietysti miten paljon peliä muutenkin pelaisi. Pakko sanoa että itsellekin esim. 15h olisi kuulostanut järkevämmältä per hahmo, mutta toisaalta ihan ok että paljon pelaavat saavat jotain "bonusta". Mielestäni jokin 50h tällaisessa pelissä on vielä melko vähän aikaa, ja sillä saa jo 2/8 avattua.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Mieluummin nimenomaan niin, että ne ostettavat ovat pelkkää kosmetiikkaa ja varsinkin kentät jaetaan kaikille. Jälkimmäisestä hyötyvät kaikki kun pysyy pitempään enemmän pelaajia pelin parissa. Siitä en pidä että annetaan "mahdollisuus" myös pelaamalla hankkia ostettavia juttuja: yleensä se tarkoittaa aivan järjetöntä grindausta. Hinnat alemmaksi että joku ostaisikin, koska samalla vähennettäisiin vaatimuksia saman kaman saamiseen pelaamalla.

Käyttäjän AxsFin kuva
AxsFin

Kunhan ne normi operaattorit saa kohtuu ajassa käyttöön niin sittenhän nuo uudet antaa sitä lisäarvoa tahkoajille, mutta se probleema nuissa on että jos satut avaaman saman kun "kaikki" muutkin niin se on sitten reflexi peliä kuka sillä pelaa :) paitsi klaanit tieten sopii keskenään roolinsa.