Syyskuun Tokyo Game Show -messut ovat tuomassa julkisuuteen seuraavan Resident Evil -pelin. Capcom on vahvistanut uudella verkkosivulla, että työnimellä Project Resistance kulkeva peli on pelattavissa messuilla, mitä ennen 9. syyskuuta noin kello 18.00 Suomen aikaan pelistä julkaistaan vielä ensimmäinen teaser-video.
Tekeille Project Resistance on PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.
Virallisesti Capcom ei ole puhunut pelistä muuten juuri kummemmin, mutta tulevasta teaser-videosta on onnistuttu kaivamaan esiin jo muutama kuva YouTube Thumbnail Grabber -työkalulla. Sen perusteella tulossa voisi olla jonkinlainen moninpelivetoinen kokemus. Visuaalisesti kuvien tyylissä on nähtävissä yhtäläisyyksiä myös alkuvuoden Resident Evil 2 -uusioversion kanssa, eli se on mahdollisesti tehty jälleen Capcomin omalla RE Engine -pelimoottorilla.
Puheita uuden Resident Evil -pelin lähestymisestä on kuultu jo aiemmin näin loppukesästä. Tuolloin Capcomin raportoitiin lähettäneen Japanissa sähköpostikutsuja, joissa etsittiin testaajia kehityksessä olevalle Resident Evil -pelille.
Lähde: Gematsu