Uusi Resident Evil Village -traileri ja demo paljastettiin – Resident Evil 4 VR ja Dead by Daylight -laajennus myös tulossa

Paljastukset olivat osa uusinta Resident Evil Showcase -lähetystä.

15.4.2021 23:12

Kevään kauhuseikkailutapaus Resident Evil Villagesta on saatu jälleen aina vain kattavampi esittely Capcomin tuoreen Resident Evil Showcase -verkkolähetyksen myötä.

Lähetys käynnistyi uudella trailerilla, joka kiusoitteli jälleen ennen kaikkea pelin tarinallisella annilla ja päästi viettämään hieman enemmän aikaa pelissä kohdattavien uusien sekä vanhojen tuttavuuksien kanssa. Hieman tämän jälkeen vahvistus saatiin lisäksi sille, että sarjan arcade-vetoisempi Mercenaries-tila tekee myös Villagessa paluun.

Pelistä luvattu uusi demo lähestyy sekin, joskin tavanomaisen kokeiluversion sijaan kyseessä on erittäin rajatun aikaa koettavissa oleva maistiainen. Niin PlayStation-, Xbox-, pc- kuin Stadia-pelaajat pääsevät kaikki käsiksi siihen toukokuun 2. päivä, jolloin sen tarjonnasta voi nauttia yhteensä 60 minuutin edestä.

Demo pysyy aktiivisena vain vuorokauden ajan. Suomen aikaan demo on pelattavissa näin ollen siis aamukolmesta lähtien ja poistuu käytöstä jo 24 tuntia myöhemmin.

PlayStation 5:llä ja 4:llä demoon voi ottaa ennakkotuntumaa kuitenkin pariin otteeseen. Villagen kyläosuutta esittelevä ensimmäinen puolikas demosta avautuu kokeiltavaksi 18. huhtikuuta noin kello 20.00 Suomen aikaan ja päästää kokeilemana peliä yhteensä 30 minuutin edestä. Toinen, Villagen linna-alueeseen sijoittuva demopuolikas, nähdään vuorostaan 25. huhtikuuta kello 20.00 ja myös se päästää pelaamaan puolen tunnin edestä.

PlayStationille ilmestyvät ennakkomaistiaiset pysyvät aktiivisina vain kahdeksan tunnin ajan. Jo nyt demon ensimmäisen puolikkaan voi kuitenkin ennakkoladata konsolilleen valmiiksi.

Muina julkistuksina Capcom vahvisti vielä verkkolähetyksessään, että Resident Evil 4 on saamassa virtuaalitodellisuusversion ainakin Oculus Quest 2:ta varten kehitettynä. Peliä on määrä esitellä tarkemmin 21. huhtikuuta osana Oculuksen omaa Oculus Gaming Showcase -lähetystä.

Kauhumoninpeli Dead by Daylight valmistautuu sekin saamaan omaa Resident Evil -aiheista sisältöä oman kesäkuussa ilmestyvän uuden lukunsa merkeissä. Myös siitä on määrä kuulla lisää myöhemmin 25. toukokuuta osana kehittäjä Behaviour Interactiven omaa verkkolähetystä.

Kokonaisuudessaan uusin Resident Evil Showcase on nähtävissä ohesta. Julkaisunsa Resident Evil Village saa 7. toukokuuta.

Lisää luettavaa