Uusi roolipelistudio tekee nousua Ranskanmaalla

Uusi ranskalaisstudio Big Bad Wolf lupaa kehitellä tarinavetoisia, synkkiä ja kypsiä roolipelejä uudelle sukupolvelle.

5.1.2015 23:37

Uusi satumaisesti nimetty pelistudio Big Bad Wolf on saanut syntynsä Ranskassa. Bordeauxissa sijaitsevaa studiota on ollut rakentamassa muun muassa joukko Ubisoft-, Blizzard- ja Cyanide-konkareita, jotka haluaisivat kovasti luoda vahvasti tarinankerrontaan nojaavia roolipelejä.

Aiemmin Big Bad Wolf -kehittäjillä kerrotaan olleen näppinsä mukana esimerkiksi Of Orcs and Menin, Styx: Master of Shadow’n, World of Warcraftin ja Blood Bowlin kehityksessä.

Yhtiö on jo julkaissut ensimmäiset kuvat debyyttiprojektistaan, mutta suttuisessa kuosissa. Susijoukko ei olekaan vielä suostunut kertomaan järin tarkkoja yksityiskohtia parhaillaan esituotantovaiheessa olevasta pelistään, mutta se ainakin lupaa, että tulossa olisi jollain tapaa ”synkkä”, ”kypsä” ja näillä näkymin tunteita sekä valintoja pursuava pelikokemus.

Peli on määrä julkaista pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Big Bad Wolf

Lisää luettavaa